Sinne meni Metsäkyyhkyne, suljettii laukkuun !
Tähä tuloksee tultii nyt Minnan kans. Siis en ole Metsäkyyhkyä hyljänny, enkä mitään luovuttanu, itse asias osaan sanat, osaan sävelen, osaan laulaa... mut iski "ylikunto" eli saan korvien väliin oikein mainion epäuskon itteeni. Tää on nyt reilun viikon Metsäkyyhky paussi ja rauhotus. Sovittii, et jos se korvamatona pörisee, ni sitte vaa, ja niihä se pörisi viime yönä, mut muuten en kato sitä enkä laulele sitä. Annan nyt alitajunnan tehdä töitä.
Miks tää aina menee tähän? Mitä lähempän kappaleen esittämis päivä on, sen suuremmaks epävarmuus kasvaa ja usko itseensä heikkenee. Saan itseni jonkinlaisee stressitilaan ja uskomaan etten osaa tarpeeks hyvi. Itselleni tarpeeks hyvi. Esiintymis jännitys on eri juttu, sekin tulee aikanaan, mut se menee ohi kun laulu on ohi, mut tää itsensä arvostelu ei lopu siihen. Esityksen jälkeen alkaa itsensä mollaaminen ja suuri itseensä ärsyyntyminen, koska yleensä se laulu ei ole menny niin hyvin kuin sen oikeesti osaisi. Miks se ei menny niin kuin harjotuksissa?
Me kaikki toivotaa sitä, et onnistuis jossai, edes joskus, ja kun siihen oikeen tähtää, ni alkaa kerätä itselleen paineita liikaa, alkaa kattoo jonku ihmeen jättisuurennuslasin kans itseensä, ja sit onki iha tukos. Mistä sais tai mist löytäis rentouden? Miksei vaan antais mennä, tehdä parhaansa. Miks aivois alkaa iha kihistä ja joku pikku mörkö antaa sellasii ajatuksii et varmasti rentous menee ja epävarmus kasvaa. Ymmärtäisin kyl sen sitten jos tietäis ettei ole harjotellu, ei ole nähny vaivaa, mutta kun on! Mitä siinä harjoitusten ja esiintymisen välissä tapahtuu?
Viime laulutunnil sain purkaa mieltäni Minnalle. Oli hyvä puhua näitä ääneen ja vähän taisin itkeä tirauttaakkin, mut olen aina itkeny asiat kirkkaammiks. Se helpotti, ja nyt tämä "pakko" tauko tekee varmaan hyvää. Mut on se joskus vaikeet oman päänsä kans, huh.
Olen tainnut ennenkin mainita tuon Vain elämää ohjelman. Vaikka olenki ihan eri kategorias kuin he, ammattilaiset, ni on lohdullista kuulla kuinka tommoset kansan suosikit painii kans itseluottamuksen kans. Me taidetaa aika moni olla semmosii ettei uskota itseemme.
Miks sitten laulan ja käyn laulutunnil? Miks tälläi "rääkkään" itseeni? Kaikest huolimatta rakastan laulamista. Haluan laulaa. Saan laulamisesta energiaa. Ja kaiken lisäks laulutunneil käynti on järkevää ja terveellistä ihmiselle, joka on äänityöläinen, puhuu ja laulaa töissä, ja joka tekee työtä myös nukketeatterin parissa. Ääni pysyy terveenä ja kestää lunssat ja muutaman tunnin joululaulumaratoonit kauppakujalla.
Mut mää sain Minnalta vahvistavia sanoja, sain kehuja ja sain nenäliinoja. Koutsin kans on helpompaa... ♥ Eiköhän täst selvitä.
