Menin taas parin viikon tauon jälkeen täpinöissäni laulutunnille. Oopperakammarin festarit oli antanut lisäintoa, ja olin miettinyt jo etukäteen, et mitä tunnilla laulettaisiin. "Alkujumpan" jälkeen äänenavausta. Heti kunnon keskittyminen, kroppa, hengitys... Tuntu hyvältä.
Joulun tunnelmaa
Ekaks lauloin Sibeliuksen joululauluja. Olen kotona niitä kyllä reenannu, mutta kun en osaa tarpeeks hyvin itteäni säestää samal ku laulan, ni on hyvä käydä niitä tunnilla läpi Minnan säestyksellä. Molemmissa lauluissa on tarkat tauko paikat, pitää kuunnella säestyksen kulkua, et lähtee oikealla iskulla. Ja kun koetan nyt laulaa ilman ,et nuotit on esillä, pelkät sanat vaan, niin harjoitan korvaani kuulemaan ne taukopaikat. Tarkoitus olisi laulaa nämä laulut Ääniräätälien joulukonsertis, niin nyt jos koskaan on korkee aika niit harjotel. Mitä enemmän laulaa ja harjottelee, sen varmempi olo konsertis. (Jännityst se ei kyl poista...) Tuntu hyvältä, ja tauotkin jäi jo mieleen. Ruotsinkielisissä sanoissa vielä hiomista, mut eiköhän nekin ala sujumaan.
Möröt pois
Seuraavaks halusin Minnan mielipidettä miten mulle sopisi, tai eikö sopis , Once upon another time -laulu, Lloyd Webberin sävellys. Minua on pyydetty mukaan musikaalikonserttiin keväällä -16, ja siellä mahdollisesti laulaisin duettona tämän biisin. Se on kaunis laulu, ääntämiseltään ei kovin haasteellinen. Korkealle mennään, A:ssa käydään, mut onneks Aa:n kohdal "helppo sana". Mut vaatii hyvän tuen, hyvän hengityksen ja pitää olla valmiina koko ajan, hereillä niin sanotusti. Ensin harjoittelen sen yksikseni, ja jossain vaiheessa duettotreenit. Pitäis heti poistaa mielestä "möröt". Ne on sellaset kohdat kappaleessa, mitä alat jo odottaa, et koska se hankala kohta tulee... sitten se lähestyy, lähestyy, nyt ollaan siinä... Ja niin on psyykannu ittensä sellaseen jännitys tilaan, et ei tietenkään onnistu. Jos nopeasti oppis laulamaan ilman nuottipaperia, ni silmä ei näkis niitä "mörkö" paikkoja. Ja minä ainakin pystyn paremmin keskittymään, kun en enää tarvi sanojakaan edessäni. Tuntu hyvältä, mut vaatii kunnon treeniä. Ja se alotettava nyt heti, sillä tämän ikäsel naisel aika menee nopeemmi ku nuoremmil.
Minä ja Mozart, ou mai kaad!
Loppu tunnil viel ripaus Mozartia, La Clemenza di Tito. Tää on nyt se italiankielinen, korkeella käydään ja nuotit juoksee ylös alas. Kaunis laulu, mut sen aikana ei sais yhtään herpaantua. Koitin seurata tarkasti nuotin kulkua, ja lyijykynä merkintöjäni sanojen lausumisesta. Yritin löytää oikean nuotin, yritin ääntää sanan edes vähän oikein, yritin pysyä kärryil. Uuh, se oli rumaa. Siis minä tein siit rumaa. Ihan liikaa asioita, tekniikka ihan hunningolla. Minna ehdotti, et harjottelisin kotona pelkästään jaa- tavulla, niin voisin paremmin keskittyä tekniikkaan, et mul ääni tulis helpommin. Hän kannusti mua ja puhui kappaleen haasteellisuudesta. Minna tietää, et otan äkkiä siipeeni, ku joku ei suju, koska olen niin kärsimätön ja haluaisn ,et osaisin heti. Hän kannustaa ja löytää hyviäkin asioita mun laulusta. Koitin selittää itselleni, et ääni jo väsynyt työpäivän jälkeen, tunnilla jo laulettu montaa biisiä moneen kertaa, ja en varmaan enää keskittyny kunnol. Ja tottahan noi kaikki on, mut sisällä alkaa pieni epävarmuuden mato kalvamaan. Et jos korvas ensi vaivaa korvamato, ni välil sit mieles epävarmuusmato. Huh, huh.
M M M ...
M on niinku mieliala kirjain. Mieli menee välil vähän niinku toi ämmän viiva, ylös, alas, ylös, alas... Ei se nyt varmaan tolla vauhdilla mene edes takasin, mut laulaminen on vaan jotenkin niin henkilökohtasta. Sitä laulaa omana itsenään, ja jos sanotaan ,et ihmises on 80 % tunteita ja 20 % järkeä, niin ei mikään ihme, et välillä fiilikset menee niinku ämmän viiva.
Järki mukaan keskusteluun
Ja sit kun on vähän aikaa rypenyt, et ei täst mitään tule, miks käyn tunneil, rahan haaskuta ja kaikke sellast mieltä ylentävää, niin sit alkaa pikku hiljaa järkikin osallistua keskusteluun: minähän vasta OPETTELEN laulamaan paremmin, tai pitäiskö sanoa laulamaan helpommin, en ole ammattilainen, vaan opettelen sitä ihan oman aikataulun mukaan,ja kun miettii taaksepäin, niin olenhan jo paljon oppinutkin ja kehittynyt. Ja jos haluun et koko ajan kaikki on helppoa, ja et koko ajan on tunne et oi miten osaan, ni sitten laulan vuodesta toiseen saman tyyppisiä lauluja, pysyn turvallisella mukavuusalueella. Mut jos oikeesti haluun oppia, ni sit on hypättävä turvallisten, tuttujen laulujen ulkopuolelle, otettava uusia haasteita, vaiks nyt sit esimerkiks Mozarttia. Ja kun alkaa vähänkin sujua, niin iloittava siitä, ja sitkeesti opeteltava lisää.
Onneks on ope, joka on kärsivällinen ja ymmärtää tällasten hätähousujenki epätoivon hetkiä. Onneks ne hetket menee ain ohi, ja ämmän viiva kipuaa ylöspäin.
perjantai 30. lokakuuta 2015
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Vaakku kuuntelee...
ja katselee ja oppii ja innostuu vielä lisää!
Jos nyt olet varannu suklaata ja teetä ittelles ja meinaat, et ompas kiva taas lukea Vaakun blogia, ni et taida ehtii suklaata syödä ja teekää ei ehdi jäähtyy, sillä tää on nyt iha lyhyt kirjotus. Haluun vaa viel heti kuulemani jälkeen kirjottaa fiiliksist. Nii, ja jos mun tekstit ain pursuu karseita suomekielen virheit, ni nyt pursuu viel enempi, ei pysty sellasiin keskittyy, ku olen nii innoissani.
Turus oli nyt täl viikol Oopperakammarin järjestämät festarit, ja olin tänään kuuntelemas kahta esitystä, Bon Appetit! ja Hospital -saippuaooppera. En nyt täsä lähde niist sen enempi kertomaa juonta ym., tähä voi lisät,et netist varmaa löytyy tietoo ja Turu sanomis oli tänää kirjotus, vaan mää haluun siitä nyt kirjottaa, kuinka innostavaa on nähdä ja kuulla hyviä esityksiä! Se ilo ja energia mitä tänään näin lavalla ,innosti niin, et koko kotimatkan lauloin täysillä ! Siis ajoin yksin meiä omal autol, et en missää bussis pitäny ilmaiskonserttia. Ja koska olen myös pikkiriikkisen turhamainen nainen, ni mietin myös matkalla mitä esim. puen päälle joulukonserttin. Koska tämän päiväses esitykses puvut ( ja korut) sopi nii täydellisesti esityksiin, ni se herätti mun turhamaisuus geenin, tai minkä lie, ja innoisssani sit asujakin mietin. Kyl se aina on kaikes, et kokonaisuus on tärkee.
Oli oppivaista seurata ammattilaisten esiintymistä. Tämän päiväset esitykset mun mielest ei ollu mitää helppoja, koska ensinnäki ne molemmat oli komediaa, ei o helppo saada ihmisiä nauramaa, ja vaikka se kaikki oli hauskaa ja tekemiset välil iha kohellust, piti osata laulaa ja pitää itsens hyväs kuosis, et ääni toimi kauniist. No he oli siis kaikki ammattilaisia, mut minä seurasin just ihaillen sitä osaamist. Ja jos heit jotain jännitti, ni miten he sen jännityksen kans selvityy?
Voi et oli tosi piristävää oopperaa tähä kohtaa, ku just ollaa siirrytty talviaikaan. Laitoin sen tunnin, joka kevääl meilt otettii pois ja nyt annettii takas, tähä oopperaesityksen katsomisee, ja se kannatti. Seuraavaks menen kuuntelee ja kattoo Oopperan kummitust Helsinkiin. Mut mikä parast, torstain mul on laulutunti, mahtavaa!
Jos nyt olet varannu suklaata ja teetä ittelles ja meinaat, et ompas kiva taas lukea Vaakun blogia, ni et taida ehtii suklaata syödä ja teekää ei ehdi jäähtyy, sillä tää on nyt iha lyhyt kirjotus. Haluun vaa viel heti kuulemani jälkeen kirjottaa fiiliksist. Nii, ja jos mun tekstit ain pursuu karseita suomekielen virheit, ni nyt pursuu viel enempi, ei pysty sellasiin keskittyy, ku olen nii innoissani.
Turus oli nyt täl viikol Oopperakammarin järjestämät festarit, ja olin tänään kuuntelemas kahta esitystä, Bon Appetit! ja Hospital -saippuaooppera. En nyt täsä lähde niist sen enempi kertomaa juonta ym., tähä voi lisät,et netist varmaa löytyy tietoo ja Turu sanomis oli tänää kirjotus, vaan mää haluun siitä nyt kirjottaa, kuinka innostavaa on nähdä ja kuulla hyviä esityksiä! Se ilo ja energia mitä tänään näin lavalla ,innosti niin, et koko kotimatkan lauloin täysillä ! Siis ajoin yksin meiä omal autol, et en missää bussis pitäny ilmaiskonserttia. Ja koska olen myös pikkiriikkisen turhamainen nainen, ni mietin myös matkalla mitä esim. puen päälle joulukonserttin. Koska tämän päiväses esitykses puvut ( ja korut) sopi nii täydellisesti esityksiin, ni se herätti mun turhamaisuus geenin, tai minkä lie, ja innoisssani sit asujakin mietin. Kyl se aina on kaikes, et kokonaisuus on tärkee.
Oli oppivaista seurata ammattilaisten esiintymistä. Tämän päiväset esitykset mun mielest ei ollu mitää helppoja, koska ensinnäki ne molemmat oli komediaa, ei o helppo saada ihmisiä nauramaa, ja vaikka se kaikki oli hauskaa ja tekemiset välil iha kohellust, piti osata laulaa ja pitää itsens hyväs kuosis, et ääni toimi kauniist. No he oli siis kaikki ammattilaisia, mut minä seurasin just ihaillen sitä osaamist. Ja jos heit jotain jännitti, ni miten he sen jännityksen kans selvityy?
Voi et oli tosi piristävää oopperaa tähä kohtaa, ku just ollaa siirrytty talviaikaan. Laitoin sen tunnin, joka kevääl meilt otettii pois ja nyt annettii takas, tähä oopperaesityksen katsomisee, ja se kannatti. Seuraavaks menen kuuntelee ja kattoo Oopperan kummitust Helsinkiin. Mut mikä parast, torstain mul on laulutunti, mahtavaa!
perjantai 23. lokakuuta 2015
Lapsuuden laulut
Äidin laulu on parasta
Kun olin kolmen kuukauden ikäinen, sain ensimmäisen laulukirjani, Pesonen, Urho: Sanoin ja sävelin 1. Äitini lauloi minulle kun olin pieni vauva. Olen oppinut häneltä monta laulua, ja kun opin lukemaan, aloin itse laulella laulukirjoista, äiti opetti sävelen, ja jos hänkään ei tiennyt säveltä, keksin sen itse. Ja pikku hiljaa laulupaikaksi tuli se Pikon pihan männyn latva. Siellä lauloimme Laulan ja soitan- kirjaa läpi kannesta kanteen. Osan niistä lauluista olimme oppineeet koulussa, osan opetti äiti. Niin, ja silloin sai ostaa sellaisia pieniä vihkosia, missä oli sen ajan suosituimpien iskelmien sanat, olisiko ollut joku Toivelauluvihko. Siitä lauloimme kaikki osaamamme iskelmät ja käännös Euroviisu laulut.
Oi kuningasten kuningas
Lastentarha ajasta muistan tosi vähän, mutta muutama laulumuisto sieltäkin. Kapteeni katsoi horisonttihin oli poikien laulu, ja me tytöt lauloimme Pieni tytön tylleröinen. Lauloimme myös virttä Oi kuningasten kuningas. Silloin teeveestä tuli lasten ohjelma Niksulan tv. Siinä oli kuningas- marionettinukke. Ja aina kun lauloimme tätä virttä, luulin ,että lauloimme tästä Niksulan kuninkaasta.
Laulut pysyy tallessa
Kansakoulu ajasta en paljoa muista, mutta lauluja on jäänyt muistiin, Tuuli hiljaa henkäilee, Murheesi suista, Syksy jo saa, Paimenpoika, Saunavihdat... Ja yhdestä joulujuhlasta on "katkera" muisto, kun olisin halunnut tanssia lumihiutaleena, niin "jouduinkin" laulamaan kuorossa kun muut tanssi.
Oppikoulussa opin isänmaallisia- ja maakuntalauluja. Kuullos pyhä vala - laulun sanat osaan vieläkin, mutta suosikkini taisi olla Mun isäin oli sotamies. Opettaja sanoi, että jos sen laulaa täydellisesti laulukokeessa ,saa kympin. En uskaltanut koettaa, mutta yksi toinen yritti, ei saanut kymppiä.
Joskus 70- luvulla vietettiin jotain YYA- sopimuksen vuosijuhlaa. En todellakaan ymmärtänyt mitään siitä silloin, mutta meistä oppilaista oli koottu pieni kuoro, ja opettelimme sekä Maamme laulun , että Neuvostoliiton kansallislaulun. Laulut nauhotettiin mangnetofoonille, ja meidät vietiin elokuvateatteriin katsomaan Sotalaiva Potamikkia, ja ennen elokuvan alkua kaikki seisoi ja kuuntelimme nauhalta nämä laulut. Elokuva oli muuten karmee.
Lukiossa laulettiin jo Euroviisu biisejä. Jokaisella aika kaudella on omat laulunsa, mutta tärkeintä olisi ,että lapset oppisivat paljon lauluja. Ja että jokainen saisi iloa ja intoa laulamiseen, oli ääni minkälainen tahansa. Sillä kun vanhuus koittaa, voi alkaa unohdella monia asioita, mutta laulut pysyy tallessa.
Joulu on laulun aikaa
Noin kymmenen vuotiaana sain aloittaa pianotunnit. Eka joulu pianon soittajana oli ihanaa, kun sain ensimmäisen joulunuottivihon, ja opin säestämään itseäni samalla kun lauloin , ja lauloinkin täydestä sydämestä koko vihon läpi. Jouluyö juhlayö oli keskiaukeama laulu, ja aah niin ihana sävelmä. Tunteella ja pedaali alhaalla....,äiti ja isä parka.
Ei mikään ihme, että Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet vetää joka vuosi kirkot täyteen ihmisä. Kaikki saa laulaa täydestä sydämestä vanhoja ja uusia joululauluja. Yksi suosikeistani on En etsi valtaa loistoa. Sitä kun laulaa oikeessa moodissa, saa itsensäkin kyyneliin omasta laulusta.
Nyt onkin jo taas aika opetella sanoja, Ääniräätälien joulukonsertti lähestyy...
Ura sanoittajana
Kansakoulussa opin monta mollivoittosta laulua, varsinkin syksyaiheiset laulut olivat mieleeni. Kirjoitin silloin surumielisen runon syksystä, lintujen lähtemisestä, ja ihana pianonsoiton opettajani sävelsi siihen surumielisen sävelmän. Innostuin siitä niin, että aloin tekemään sanoituksia soittovihkoihin. Beethoven ei tiedäkään,että hänen eräs sävelmä kertoo Lapin ruskasta. Sanoittajan ura ei kestänyt kauaa, itsekritiikki kasvoi.
Isoäitini antoi minulle silloin isäni vanhoja pianonuotteja. Hän toivoi, että opettelen soittamaan ja laulamaa niitä. Heijastus ja Kodin kynttilät oli meidän molempien suosikit.
Mutta mikä on, että muistan kyllä nämä kaikki vanhat biisit, mutta nyt ei meinaa millään jäädä sanat päähän.
" Näin laulaa partiotyttönen..."
Partiossa on saanut varmaan eniten laulumuistoja! Retkillä, leirillä, kursseilla, nuotiolla kaikilla reissuilla, aina on laulettu. Olen elämäni aikana hankkinut monta partiolaulukirjaa, olen saanut laulumonisteita, olen itse tehnyt niitä. Olen laulanut isossa joukossa, pienissä porukoissa, suomeksi, ulkomaankieleksi, hiljaa, kovaa... Ensimmäinen partiolaulukirjani oli Laulajatyttö. Sitten tuli Ritariballadi, siinä oli jo vähän "villimpiä" lauluja, mm. Meksikon pikajuna. Nyt lauletaan OEK: sta , ja sieltä löytyy jo mm. Juicea. Aina on joku laulu liittynyt tapahtumaan. Noin kymmenen vuotta sitten siskoni kanssa olimme erään alaleirin vetäjiä isommassa leirissä. Olimme savolaisia, ja meidän tunnarilaulu oli Suhmuran Santra. Äiti oli kutonut meille lapaset, kummalekin yhden, ja niistä tuunasimme käet, siis käkilinnut. Käet laulatti lapsia ja leirin päätyttyä varmasti joka "savolaislapsi" osasi ainakin Suhmuran Santran.
" Mä mistä löytäisin sen laulun..."
Mä olen löytänyt sen laulun... ne laulut. Laulut on kulkenut koko elämäni ajan mukanani. Äitini antoi sen mulle, halun laulaa. Laulan kotona, laulan töissä ja käyn laulutunneilla, koska haluan oppia, haluan hoitaa ääntäni ja haluan laulamalla tuoda iloa muillekin. Ja ihanaa kun kohta on joulu ja saa laulaa joululauluja! Ja muuten, mun äitini osaa varmaan enemmän lauluja kuin minä. ♥
Kun olin kolmen kuukauden ikäinen, sain ensimmäisen laulukirjani, Pesonen, Urho: Sanoin ja sävelin 1. Äitini lauloi minulle kun olin pieni vauva. Olen oppinut häneltä monta laulua, ja kun opin lukemaan, aloin itse laulella laulukirjoista, äiti opetti sävelen, ja jos hänkään ei tiennyt säveltä, keksin sen itse. Ja pikku hiljaa laulupaikaksi tuli se Pikon pihan männyn latva. Siellä lauloimme Laulan ja soitan- kirjaa läpi kannesta kanteen. Osan niistä lauluista olimme oppineeet koulussa, osan opetti äiti. Niin, ja silloin sai ostaa sellaisia pieniä vihkosia, missä oli sen ajan suosituimpien iskelmien sanat, olisiko ollut joku Toivelauluvihko. Siitä lauloimme kaikki osaamamme iskelmät ja käännös Euroviisu laulut.
Oi kuningasten kuningas
Lastentarha ajasta muistan tosi vähän, mutta muutama laulumuisto sieltäkin. Kapteeni katsoi horisonttihin oli poikien laulu, ja me tytöt lauloimme Pieni tytön tylleröinen. Lauloimme myös virttä Oi kuningasten kuningas. Silloin teeveestä tuli lasten ohjelma Niksulan tv. Siinä oli kuningas- marionettinukke. Ja aina kun lauloimme tätä virttä, luulin ,että lauloimme tästä Niksulan kuninkaasta.
Laulut pysyy tallessa
Kansakoulu ajasta en paljoa muista, mutta lauluja on jäänyt muistiin, Tuuli hiljaa henkäilee, Murheesi suista, Syksy jo saa, Paimenpoika, Saunavihdat... Ja yhdestä joulujuhlasta on "katkera" muisto, kun olisin halunnut tanssia lumihiutaleena, niin "jouduinkin" laulamaan kuorossa kun muut tanssi.
Oppikoulussa opin isänmaallisia- ja maakuntalauluja. Kuullos pyhä vala - laulun sanat osaan vieläkin, mutta suosikkini taisi olla Mun isäin oli sotamies. Opettaja sanoi, että jos sen laulaa täydellisesti laulukokeessa ,saa kympin. En uskaltanut koettaa, mutta yksi toinen yritti, ei saanut kymppiä.
Joskus 70- luvulla vietettiin jotain YYA- sopimuksen vuosijuhlaa. En todellakaan ymmärtänyt mitään siitä silloin, mutta meistä oppilaista oli koottu pieni kuoro, ja opettelimme sekä Maamme laulun , että Neuvostoliiton kansallislaulun. Laulut nauhotettiin mangnetofoonille, ja meidät vietiin elokuvateatteriin katsomaan Sotalaiva Potamikkia, ja ennen elokuvan alkua kaikki seisoi ja kuuntelimme nauhalta nämä laulut. Elokuva oli muuten karmee.
Lukiossa laulettiin jo Euroviisu biisejä. Jokaisella aika kaudella on omat laulunsa, mutta tärkeintä olisi ,että lapset oppisivat paljon lauluja. Ja että jokainen saisi iloa ja intoa laulamiseen, oli ääni minkälainen tahansa. Sillä kun vanhuus koittaa, voi alkaa unohdella monia asioita, mutta laulut pysyy tallessa.
Joulu on laulun aikaa
Noin kymmenen vuotiaana sain aloittaa pianotunnit. Eka joulu pianon soittajana oli ihanaa, kun sain ensimmäisen joulunuottivihon, ja opin säestämään itseäni samalla kun lauloin , ja lauloinkin täydestä sydämestä koko vihon läpi. Jouluyö juhlayö oli keskiaukeama laulu, ja aah niin ihana sävelmä. Tunteella ja pedaali alhaalla....,äiti ja isä parka.
Ei mikään ihme, että Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet vetää joka vuosi kirkot täyteen ihmisä. Kaikki saa laulaa täydestä sydämestä vanhoja ja uusia joululauluja. Yksi suosikeistani on En etsi valtaa loistoa. Sitä kun laulaa oikeessa moodissa, saa itsensäkin kyyneliin omasta laulusta.
Nyt onkin jo taas aika opetella sanoja, Ääniräätälien joulukonsertti lähestyy...
Ura sanoittajana
Kansakoulussa opin monta mollivoittosta laulua, varsinkin syksyaiheiset laulut olivat mieleeni. Kirjoitin silloin surumielisen runon syksystä, lintujen lähtemisestä, ja ihana pianonsoiton opettajani sävelsi siihen surumielisen sävelmän. Innostuin siitä niin, että aloin tekemään sanoituksia soittovihkoihin. Beethoven ei tiedäkään,että hänen eräs sävelmä kertoo Lapin ruskasta. Sanoittajan ura ei kestänyt kauaa, itsekritiikki kasvoi.
Isoäitini antoi minulle silloin isäni vanhoja pianonuotteja. Hän toivoi, että opettelen soittamaan ja laulamaa niitä. Heijastus ja Kodin kynttilät oli meidän molempien suosikit.
Mutta mikä on, että muistan kyllä nämä kaikki vanhat biisit, mutta nyt ei meinaa millään jäädä sanat päähän.
" Näin laulaa partiotyttönen..."
Partiossa on saanut varmaan eniten laulumuistoja! Retkillä, leirillä, kursseilla, nuotiolla kaikilla reissuilla, aina on laulettu. Olen elämäni aikana hankkinut monta partiolaulukirjaa, olen saanut laulumonisteita, olen itse tehnyt niitä. Olen laulanut isossa joukossa, pienissä porukoissa, suomeksi, ulkomaankieleksi, hiljaa, kovaa... Ensimmäinen partiolaulukirjani oli Laulajatyttö. Sitten tuli Ritariballadi, siinä oli jo vähän "villimpiä" lauluja, mm. Meksikon pikajuna. Nyt lauletaan OEK: sta , ja sieltä löytyy jo mm. Juicea. Aina on joku laulu liittynyt tapahtumaan. Noin kymmenen vuotta sitten siskoni kanssa olimme erään alaleirin vetäjiä isommassa leirissä. Olimme savolaisia, ja meidän tunnarilaulu oli Suhmuran Santra. Äiti oli kutonut meille lapaset, kummalekin yhden, ja niistä tuunasimme käet, siis käkilinnut. Käet laulatti lapsia ja leirin päätyttyä varmasti joka "savolaislapsi" osasi ainakin Suhmuran Santran.
" Mä mistä löytäisin sen laulun..."
Mä olen löytänyt sen laulun... ne laulut. Laulut on kulkenut koko elämäni ajan mukanani. Äitini antoi sen mulle, halun laulaa. Laulan kotona, laulan töissä ja käyn laulutunneilla, koska haluan oppia, haluan hoitaa ääntäni ja haluan laulamalla tuoda iloa muillekin. Ja ihanaa kun kohta on joulu ja saa laulaa joululauluja! Ja muuten, mun äitini osaa varmaan enemmän lauluja kuin minä. ♥
torstai 15. lokakuuta 2015
Iloa ja surua
Maailma on ihan pullollaan lauluja ja sävellyksiä. Varmaan jokaisesta asiasta, aiheesta, tunteesta.... kaikesta, on tehty jo musiikkia. Ja lisää syntyy joka päivä. Ihana asia.
Minull on nyt viime aikoina laulamiseen liittynyt sekä iloa, että surua.
Matkamiehen virsi
Kaikista pitkäaikaisimman ystäväni, Pirkon, isä kuoli muutama viikko sitten. Heidän pihalla kasvaa se mänty, missä me Pirkon kanssa"aloitimme" lauluharrastuksen. Pirkon isä aina kannusti meitä laulamaan ja joskus järjesti meille esiintymistilaisuuksiakin. Minä tunsin Pirkon jo ennen hänen syntymäänsä, ja Pirkon isä tunsi minut ennen kuin minä synnyin. Nyt saan laulaa hänen hautajaisissaan.
Moni kysyy minulta miten pystyn laulamaan hautajaisissa. No en koskaan tiedä etukäteen pystynkö, mutta toivon,että pystyisin laulamaan sen mitä olen ajatellut. Minusta hautajaisissa laulaminen ei ole esitys, ainakaan siis silloin , kun tuntee joko vainajan tai omaiset. Minusta se on minun mahdollisuuteni sanoa jäähyväis-sanat, ja koittaa laululla sanoa lohdutuksen sanoja läheisille. Se on rukous.
Lauloin myös oman isäni hautajaisissa.Halusin laulaen sanoa isälleni jäähyväiset, ja olin sanonut äidilleni, että jos en pysty, niin sitten laulu vaan jää kesken. Jostain sitä voimaa sain, ja sain laulettua koko laulun. Ja niinhän se on, että jos vaan joskus ei pysty laulamaan loppuun liikutuksen takia, niin sitten ei vaan pysty. Onneksi sitä on ihminen ,eikä kone, tunteet saa näkyä. Siksi kai live- musiikki on aina levyä suositumpaa....
Hot Dogs
Kuumat koirat ovat sitten taas saaneet laulaa ilosta. Yhden toisen ystäväni kanssa perustimme vuosi sitten jouluna duon, Hot Dogs, kun halusimme laulamalla kerätä koiratarvikkeita koiravanhuksille. Olimme erään marketin sisällä, koiratarvikeliikkeen edessä, ja lauloimme joululauluja. Se oli niin positiivinen kokemus, eikä marketin kassatkaan juosseet karkuun, että menimme tällä viikolla samaan paikkaan laulamaan lasten lauluja! Se oli hauskaa meille, ja ilmeisesti myös kuulijoille, ja samalla saimme koiravanhuksille kerättyä peittoja.
Olimme pukeutuneet koiriksi, ja meillä oli oikeen maskia naamassa. Säestimme kitaralla ja erilaislla rytmisoittimilla itseämme. Olimme valinneet aika monta vähän vanhempaa lastenlaulua. Ja yleisömme oli ihanaa! Lapsia tuotiin ostoskärryissä, vaunuissa, rattaissa meidän eteen kuuntelemaan, jotkut istuivat lattialla.
Harmi, kun radiossa ei enää tule lastenlaulujen toivekonsertteja. Muistan, kun oma isäni nauhotti mangnetofoonille radiosta lasten lauluja, ja niitä sai sitten kuunnella jälkeenpäin. Ja niitä samoja lauluja Hot Dogs nyt lauloi, " Korrrrrpikuusen kannon alla on Mörrrrrrimöykyn kolo..."
Kyllä se joulukeikka tarttee taas tehdä.
Räätälille
Mulla oli noin kaksi viikkoa lunssaa, ja jouduin jättämään laulutunnin väliin. Ja nyt kun vihdoin taas pääsin tunnille, oli tunne niin mahtava. On niin ihana mennä sinne, ja sanoa Minnalle,et nyt on kuule ääni viel vähä kähee, et voitasko nyt vaa laulaa "pienesti", ja hän ottaa sit sellasia äänenavaus- ym. treenejä, jotka auttaa ja saan ääneni kulkemaan helposti. Nyt oli sellanen tunti,et oopperat ja musikaalit sai jäädä väliin, nyt lauloin
" Niin kuin muuttolintusen tie kotoa kauas matka vie..."
"Ota hänet vastaan
meillä on niin ikävä, ota hänet vastaan murheellisten ystävä. Ota hänet vastaan silta yli pimeyden, ota hänet vastaan syli rakkauden." Anna- Mari Kaskinen ja Petri Laaksonen ovat tehneet tämän kauniin laulun.
Lohduksi meille kaikille.
Tilaa:
Kommentit (Atom)