Epävarmuusmato

Menin taas parin viikon tauon jälkeen täpinöissäni laulutunnille. Oopperakammarin festarit oli antanut lisäintoa, ja olin miettinyt jo etukäteen, et mitä tunnilla laulettaisiin. "Alkujumpan" jälkeen äänenavausta. Heti kunnon keskittyminen, kroppa, hengitys... Tuntu hyvältä.



Joulun tunnelmaa

Ekaks lauloin Sibeliuksen joululauluja. Olen kotona niitä kyllä reenannu, mutta kun en osaa tarpeeks hyvin itteäni säestää samal ku laulan, ni on hyvä käydä niitä tunnilla läpi Minnan säestyksellä. Molemmissa lauluissa on tarkat tauko paikat, pitää kuunnella säestyksen kulkua, et lähtee oikealla iskulla. Ja kun koetan nyt laulaa ilman ,et nuotit on esillä, pelkät sanat vaan, niin harjoitan korvaani kuulemaan ne taukopaikat. Tarkoitus olisi laulaa nämä laulut Ääniräätälien joulukonsertis, niin nyt jos koskaan on korkee aika niit harjotel. Mitä enemmän laulaa ja harjottelee, sen varmempi olo konsertis. (Jännityst se ei kyl poista...) Tuntu hyvältä, ja tauotkin jäi jo mieleen. Ruotsinkielisissä sanoissa vielä hiomista, mut eiköhän nekin ala sujumaan.



Möröt pois

Seuraavaks halusin Minnan mielipidettä miten mulle sopisi, tai eikö sopis , Once upon another time -laulu, Lloyd Webberin sävellys. Minua on pyydetty mukaan musikaalikonserttiin keväällä -16, ja siellä mahdollisesti laulaisin duettona tämän biisin. Se on kaunis laulu, ääntämiseltään ei kovin haasteellinen. Korkealle mennään, A:ssa käydään, mut onneks Aa:n kohdal "helppo sana". Mut vaatii hyvän tuen, hyvän hengityksen ja pitää olla valmiina koko ajan, hereillä niin sanotusti. Ensin harjoittelen sen yksikseni, ja jossain vaiheessa duettotreenit. Pitäis heti poistaa mielestä "möröt". Ne on sellaset kohdat kappaleessa, mitä alat jo odottaa, et koska se hankala kohta tulee... sitten se lähestyy, lähestyy, nyt ollaan siinä... Ja niin on psyykannu ittensä sellaseen jännitys tilaan, et ei tietenkään onnistu. Jos nopeasti oppis laulamaan ilman nuottipaperia, ni silmä ei näkis niitä "mörkö" paikkoja. Ja minä ainakin pystyn paremmin keskittymään, kun en enää tarvi sanojakaan edessäni. Tuntu hyvältä, mut vaatii kunnon treeniä. Ja se alotettava nyt heti, sillä tämän ikäsel naisel aika menee nopeemmi ku nuoremmil.



Minä ja Mozart, ou mai kaad!

Loppu tunnil viel ripaus Mozartia, La Clemenza di Tito. Tää on nyt se italiankielinen, korkeella käydään ja nuotit juoksee ylös alas. Kaunis laulu, mut sen aikana ei sais yhtään herpaantua. Koitin seurata tarkasti nuotin kulkua, ja lyijykynä merkintöjäni sanojen lausumisesta. Yritin löytää oikean nuotin, yritin ääntää sanan edes vähän oikein, yritin pysyä kärryil. Uuh, se oli rumaa. Siis minä tein siit rumaa. Ihan liikaa asioita, tekniikka ihan hunningolla. Minna ehdotti, et harjottelisin kotona pelkästään jaa- tavulla, niin voisin paremmin keskittyä tekniikkaan, et mul ääni tulis helpommin. Hän kannusti mua ja puhui kappaleen haasteellisuudesta. Minna tietää, et otan äkkiä siipeeni, ku joku ei suju, koska olen niin kärsimätön ja haluaisn ,et osaisin heti. Hän kannustaa ja löytää hyviäkin asioita mun laulusta. Koitin selittää itselleni, et ääni jo väsynyt työpäivän jälkeen, tunnilla jo laulettu montaa biisiä moneen kertaa, ja en varmaan enää keskittyny kunnol. Ja tottahan noi kaikki on, mut sisällä alkaa pieni epävarmuuden mato kalvamaan. Et jos korvas ensi vaivaa korvamato, ni välil sit mieles epävarmuusmato. Huh, huh.



M M M ... 

M on niinku mieliala kirjain. Mieli menee välil vähän niinku toi ämmän viiva, ylös, alas, ylös, alas... Ei se nyt varmaan tolla vauhdilla mene edes takasin, mut laulaminen on vaan jotenkin niin henkilökohtasta. Sitä laulaa omana itsenään, ja jos sanotaan ,et ihmises on 80 % tunteita ja 20 % järkeä, niin ei mikään ihme, et välillä fiilikset menee niinku ämmän viiva.



Järki mukaan keskusteluun

Ja sit kun on vähän aikaa rypenyt, et ei täst mitään tule, miks käyn tunneil, rahan haaskuta ja kaikke sellast mieltä ylentävää, niin sit alkaa pikku hiljaa järkikin osallistua keskusteluun: minähän vasta OPETTELEN laulamaan paremmin, tai pitäiskö sanoa laulamaan helpommin, en ole ammattilainen, vaan opettelen sitä ihan oman aikataulun mukaan,ja kun miettii taaksepäin, niin olenhan jo paljon oppinutkin ja kehittynyt. Ja jos haluun et koko ajan kaikki on helppoa, ja et koko ajan on tunne et oi miten osaan, ni sitten laulan vuodesta toiseen saman tyyppisiä lauluja, pysyn turvallisella mukavuusalueella. Mut jos oikeesti haluun oppia, ni sit on hypättävä turvallisten, tuttujen laulujen ulkopuolelle, otettava uusia haasteita, vaiks nyt sit esimerkiks Mozarttia. Ja kun alkaa vähänkin sujua, niin iloittava siitä, ja sitkeesti opeteltava lisää.
Onneks on ope, joka on kärsivällinen ja ymmärtää tällasten hätähousujenki epätoivon hetkiä. Onneks ne hetket menee ain ohi, ja ämmän viiva kipuaa ylöspäin.