Laulutunti

Jokasen laulutunti on tietty omanlaises, ja mullakin on ollu elämäs muutama eri opettaja ja kaikil heil on oma opetustyylinsä, mut nyt mun tunti on suurinpiirtei tän tyyppine:

Merimetso

Me alotetaa ain ns. alkuvenyntyksel. Jokaseen venytykseen kuuluu tietysti, et hengitän hyvin, ja samal ns. vähän rauhotun. Laulutunti on ain työpäivän jälkeen, ja kun töist menee laulutunnil, on ehkä levoton ja semmonen hektinen olotila. Kun pysähtyy, hengittää ja venyttelee lihaksia, pystyy paremmin keskittymään laulamiseen ja sen opetteluun. Ei me nyt mitään jumppatuntia siin vedet, mut sen verran,et lihakset liikkuu ja saa paremman ryhdin. Ja aika usein huomaan, et onkohan sitä työpäivän aikana tullu ollenkaa hengitettyy. Merimetso on hyvä liike. Siin taipuu eteenpäi nii, et kattoo lattiaa päi ja kädet on niinku linnu siivet. Näytän iha lentävält merimetsolt.

Voi voi voi....

Seuraavaks äänen avaust. Jos ikkuna ois auki, ja ohi kulkis joku, ni kyl hän pikkuse ihmettelis sitä ääntä mitä laulustudiolt kuuluis sil hetkel.  Ens mietitää kyl mitä laului laulan sil kertaa, ja sen mukaan Minna ohjaa erilaisia harjotuksia. Kyl äänenavaus luritukset, pärinät, sihinät, purinat, pörinät on ain nii kummallisii, et ei niit pysty näi kirjallisesti kuvailemaa. Joskus olenki sanonu, et jos tallentais kaikkie opettajie erilaisii harjotuksii jollekki nauhal, ni olis aika mielenkiintost kuultavaa. Ja ne kaikki kuvailut mil lauluopet yrittää saada oppilaan ymmärtämää mitä hänes niinku pitäis tapahtua kasvolihaksis, suussa, kurkus, vatsas.... Kyl Minna välil näyttää kuviaki "ihmise sisuksist", et ymmärtäisin, mitä pitäis tapahtua ja miten se tehdään.
Äänenavaus on tärkee, se on vähä sama ku urheilijat lämmitelee lihaksiaa enne urheilusuoritust. Nii sitä pitäis joka aamu avail ääntään, varsinki puhetyöläiste, mut totta kai hyvä ois kaikkie aamujumpat myös äänen kans.

Pallo

Nykysi jokasel taitaa ol koton semmone jättisuuri pallo huonee nurkas, oisko sen viralline nimi kuntopallo. Mulla se koton on pölyn peitos, mut Ääniräätäleil sitä kyl käytetää. Minä käytän sitä Minnan vinkist nii,et istun sen pääl ja joko avaan ääntä tai  lauluja laulan. Olen todennu, et sen pääl on tosi helppo laulaa ja ääni tulee helposti, ryhti on hyvä. Esiintymisiin kannattais ottaa pallo mukaan. Tarttis vaa olla niin levee hameen helma, et palloa ei näkyis kun sen pääl istuis. Niin tulis ääni helpost! Mieslaulajil mulla ei ole antaa sellast vinkkii, et mitä he vois pukee pääl nii ettei se pallo näkyis. 

Lepakko, Sibban

Sit on "oikeitte laulujen " vuoro. Ja se on tietty meidän oppilaiden mielest se paras osa tunnist, vaiks äänenavaus on just sitä harjotust missä oppii käyttämään ääntänsä oikein, lauluis se oppi pitäis sit ottaa käyttöön. Ne jokka on lapsen käyny piano tunneil ,ni tietää mitä tarkotan, jos sanon, et äänenavaus on ku Czerny harjotukset. Opettelen tällä hetkel noin kolmea laulua, kaikki erilaisia. On kiva kun on muutama opeteltava samaan aikaan, ni voi välil vaihdella, ettei joka tunti laula samaa, koska opettelu voi viedä kuitenkin tosi kauan aikaa. Ja jotkut kappaleet on vaan vaativampia. Oikeastaan mulla on nyt viiden laulun nuotit tunnil mukana, koska joulu lähestyy ja Ääniräätäleitten perinteinen joulukonsertti, ni nyt on tietysti aika harjotella  joululauluja.

Joko se tunti ny meni?

Ain se tunti menee liian nopeesti. Olen nyt kertonut miten minun tuntini etenee noin suurinpiirtein, mut totta kai siihen kuuluu mukavaa rupattelua, naurua ja joskus jopa itkua. Laulut, laulaminen nostaa tunteita pintaan. Oma tunnetila jo tunnille tultaessa vaikuttaa siihen naurattaako vai koenko turhautumista. Joskus tuntuu, et hei, osaan minä jo jotenkin laulaa, ihanaa, tää menee hyvin, osaan, tai sit voi olla semmonen päivä, et äh, tää on iha ajan ja rahan tuhlaust, en opi mitään, liian vanha.. ja kaikkee semmost itsesääli- tyyppist. Ihminen ei onneks ole kone. Laulaminen on luonnollista, ja oisko se luonnollisuus just se syy, et kun tunnilta lähtee, on enimmäkseen aina hyvä ja energinen olo, ja vaiks sit joskus on itselleen harmissaan, niin hyvä olo voittaa, ja jo alkaa odotamaan koska on seuraava tunti. Ja kun seuraava tunti taas koittaa, ni huomaa, et munhan piti harjotella kotona joka päivä...

 

Laulajan kroppa

Kurkku

Viimeks ku menin tunnil, laitto Minna pianon pääl kurkun, siis ihmisen kurkun, ja paperisen tietty. Hän oli siis askarrellu sellase oikeen näköse kurkun, mistä hän näytti mulle konkreettisesti mitä mun kurkus tapahtuu, ku laulan. Se kyl kieltämät autto hahmottamaa asiaa, ku näki mimmoset kannut ynnä muut siel heiluu tai värisee. Mut samal kyl ajatteli, et voi kauhia tää on vaikeet. Ku pitäis tavallaa niinku ajatel,et miten sitä laulaa ja miten kurkkuus pitää, mut tavallaa samal unohtaa ajattelu ja antaa vaan automaattisest mennä. Mut tätä se opettelu on, ja ei muuta ku vaa harjotteluu ja harjotteluu. Onneks käyn räätälil.

Keuhkot

No sit keuhkot. Niitähä tarvii laulaja, niinku tietty kaikki muukki, mut nyt sit tarttis miettii tota hengittämist. Ei saa haukat ilmaa, ei saa puhaltaa kaikkee yhtee hyömyy ulos, ei saa vaa pikkuse vetää toho rintakehää ilmaa... Mul on ollu hengittämis -stressi laulutunnil, nyt se alkaa jo helpottaa, ku Minna käski mun lakat ajattelmast hengittämist. Sehän on ihan luonnollist, siis hengittämine, mut sit ku sitä alkaa miettii, et riittääkö se ilma ja misä kohtaa ottaa lisää ja et osais hengittää sillai rauhas. Mää oon saanu itteni välil ihan solmuu täs asias. Viime tunnil me tehtii semmost harjotust, et puhalsinki fraasin välil ilmaa myös ulos päi! Kokeiltii,et kui pienel henkimääräl sitä pärjää. Se oli kyl vaikee harjotus, mut siin huomas, et kyl pärjää välil iha pienelki happimääräl. Nää hengitysjutut on vaikeit selittä, vaikeit ymmärtää ja viel vaikeempi toteuttaa. Mut  tärkee asia, mist koko aja oppii tunnil lisää.

Lavat

Kauhian  tärkeet ois pitää ryhti hyvän. Ja sil vaa ei voi mittää, et iän myötä alkaa olkapäät painumaa alaspäi. Mut siihenki pitää vaa kesittyy ja koittaa suoristaa ittees ja tehdä jottai jumppaliikkei. Ain sillo tällö Minna antaa mul kepin kättee ja pidän sitä tuol selkäpual ja nostelen sitä ylös alas ja saan näin lapoihi liiket. Mul on yks fysioterapeutti antanu semmose ohjee, et menen lattial makaamaa semmose pilatesrullan pääl, nii et se rulla menee selkäranga al. Sit pienet painot kättee ja siit sit lasken käsii ylhäält sivul tai pään taakse. Mut on se kumma, vaiks laitan sen rullan keskel huonee lattiaa ja painot siihe vieree, ni ei, sujuvasti kävelen sen rullan yli, en edes nää sitä rullaa ja niit painoi, ja vaiks löisin varpaaniki niihi puntteihi, ni en vaa saa itteeni siihe lattial venuttamaa. Sujuvasti suljen silmät kaikelt jumppaan liittyvält.

Vatsa

Tää vatsa alue juttu on kans vaikeet. En edes osaa mitää siit sanoo. Sekin liittyy tähä hengittämis systeemiin. Ja lantion vois viel lisät tähä samaa pakettii. Lauluopettajil on erilaisii mielikuva esimerkkei mil he koittaa saada meit oppila ymmärtämää tätä ihmisen sisuskalu toimintaa sillo kun laulaa. Ne on kyl hyvii, koska sillai pikku hiljaa alkaa ymmärtää mitä kehos tapahtuu, tai mitä siel pitäis tapahtuu. Vatsaan tietty liittyy myös se mitä siel vatsan sisäl on. Minul esimerkiks ei sovi maitotuotteet ja suklaa enne laulamist, tai toi suklaa ei nyt sopis laulun jälkeekää, mut josku vähä palkinnoks... Laulamine ei myöskää oikee toimi jos vatsa on ihan täynnä ruokaa, mut ei se kyl suju nälkäsenääkää. Jokasen vaa pitää löytää se ittelleen sopiva ruuan määrä ja laatu.

Pakarat ja polvet

Laitoin nyt noi pakarat ja polvet samaan käsittelyyn, kun ne nyt tavallaan ei liity laulamiseen, mut tavallaan liittyy, tai ainakin mulla. Me ollaa tunnil tehty semmone havainto, et välil jännitän esim. pakaroi tai polvii ihan pinkeeks, tai sit voin pitää toist kättä nyrkis. Ja se on kyl iha turhaa jännittämis, ja se vie energiaa iha väärii paikkoihi. Mut tääki on haaste, et ens ku muistaa kaikki ryhdit, hengitykset, kurkut ym., ni sit viel seisot ihan renton, ettei jännityst missää. Laulamine pitää tulla tost vaa helpost, eikä nii,et keho iha krampis ja  kädet ja jalat tekee jottai omii kuvioi. se on aika opettavaist tunnil laulaa ison peilin edes.

Kasvot

Laulutunti on joskus, tai aina aikamoist naaman vääntelyy. Posket ylös, otsa alas , hampaat niinku haukkais omenaa, kieli sin, huulet tän... Huh. Sais aikamoisen kauhugalleria kuvasarjan laulutunti -ilmeist. Ja joskus vaan menee nauruks , ku me ollaan niin hassun näkösii. Mut oikeesti kaikki kasvolihakset on iha yhtä tärkees osas ku keuhkot ym. Esiintymiskasvot onkin sit taas oma juttuns. Laulun sanat ja tunnelma tekee sen kasvoilmeen, mut hyvä siinäkin on pohtia, ettei vaan esim .ylä- ääniä laulaes nosta silmii ja otsaa ylöspäi.

Aivot

Ai kauheet, nyt kun mää luen tätä mun kirjotust ittekki, ni iha hiki tulee, et miten ihmees sitä voi ja pystyy laulamaa, ku näin pal kaikkee muistettavaa, ja sit pitäis viel ne sanat ja säveletki osat. Mut laulaja on kokonaispakkaus,  se on opettelua ja harjottelua koko ajan. Ja on päivii ku tuntuu,et nyt se laulu sujus ja  huomaa,et oikeesti on oppinu jotai, ja sit taas on välil päivii ku miettii, et minkä ihmeen takia mää käyn tunneil, ei täst mittää tuu. Aivot tuli ny viel viimiseks otsikoks, ku sielt kai ne tunteet ja fiilikset lähtee. Ja ainaki sielt lähtee se keskittymise taito. Huh, ja se se vast taito onki..... Joka tapaukses laulamine on iha parasta ja se antaa energiaa, ja maailma on täynnä ihania lauluja! Laula sääki.

Korvamato

Laulutunnilt ku lähtee kotii, saa melko varmasti mukaansa yhden madon, korvamadon. Päässä alkaa soida joku niist lauluist, mitä tunnilla on hoilotellu usseempaan kertaa. Mutta miks se mato ei sit soi koskaa sillo, kun tarttis ihan varmasti osata ne sanat?

Lalala...? Hmm hmm...

Mun "vakkari" esiintymiset on kaks kertaa vuodes, (paitsi jos just sillon on se vuoden lunssa pääl) Ääniräätäleitten (www.aaniraatali.fi)  kevät- ja joulukonserteis, mis me oppilaat saadaa esiintyä. Ja vaik kui on korvamato soinu päässä ja tietää, et siel ne sanat on, ni ku olet yleisön edes, ni poks!, ja ne sanat on jossai ja se korvamato kans. Joo, voishan aina pitää sanoja edes, ja välil pidänki, mut välil on sellasia lauluja mihin sellanen systeemi ei oikeen vaa sovi. Ja hyvähän se on muutenki muistilihasta reenata.
Vaikka en nyt mitään miljoonia, enkä edes satoja kertoja ole esiintyny laulavana, ni kummiski sen verra moneen kertaa, et on tullu koettuu sekin, et sana on hävinny ja siihe pitää sil samal sekunnisadasosal keksii joku korvaava. Ain ei sovi vaa lallatel eikä hymistel siihe kohtaa....

E tu l`ultimo sarai ch`abbia...

 Sanat on kyl tosi tärkeet, mut en menis tietty säveltäkään väheksymää, molemmat ne tarvitaa. Samaan aikaan täs opetellaa sekä ettää. Minna on antanu mul hyvän vinki, et kirjotan sanat paperil ja oikee ääneen luen ja mietin mitä haluun niil sanoil sanoo ja millai. Ja sit jos sanat on ulkomaankielel, ni kyl ne tarttee saada selvil, et mitä siin oikee suomeks sanotaa. Jos vaik ny italiaks just joku dramaattisesti vuodattaa surun kyynelei, ja mää sit laulan sen oikeen ilosesti, ni pieleen menee tulkinta. Mainitsin nyt ton italiankielen, vähän täs niinku oikeen brassailen, et ihan ooppera- aariaaki olen täs alkanu opetel. Se on sit iha eri juttu, opinko koskaa. Ai nii, laulettiiha me Pirkon kans Santta Lucia italiaks yksil juhannusjuhlil vuonna 1970.

The

Jos suomalaiset sanat on vaikee muistaa, ni viel vaikeempaa on muistaa jollai vieraal kielel. Kui nois muis kielis onki niimpal semmosii pikkusii sanoi, jol ei oo mitään sen kummempaa sanallist merkityst, mut se vaan on pakko olla siin, esim. nyt vaik toi englannin the. Ne kaikki thööt on vaa pakko muistaa, koska sen kohdal on iha oma nuotti. Viime toukokuun Ääniräätäleitten konsertis esitin Think of me -laulun, ja nitte pikkusanoje kans meinas hermo mennä, ku ei vaa ain muistanu niit oikeisii väleihi laittaa. Totta kai, jos olis koulus oppinu oikee hyvi nää kielet, ni nyt olis varmasti helpompaa, mut kielet ei ollu "mun juttu", käsityönumeronki sain sil perusteel ysiks, ku lauloin joka tunti samal ku purin väärin ommeltuu kolttuu.

Kettuvihko

Nyt ollaa täsä elämänvaihees, ja kielitaito on mitä on, mut nyt löytyy innostusta opetella, ja se kai pääasia. Sanojen oppimine on  siirtyny mulla ihan uudelle tasolle, sillä ostin tosi nätin kettuvihon! Olen siihen kirjottanu kaikki ne sanat niistä lauluista mitä nyt opettelen. Vihko on yöpöydällä ja siit aina jokku sanat luen iltapalaks, näin saa myös takuuvarmasti sen korvamadon yöks korvaan. Tähä loppuun voinki sit viel hiuka brassailla, et opettelen täl hetkel suomeks, ruotsiks, saksaks ja italiaks sanoja. Se o sit eria asia mitä ja mil kilelel laulan ulkopuolel Ääniräätäleitte, mut studio sisäl on ihana kokeil kaikkee!

Männynlatvasta laulustudioon

Lapsen enot kutsus mua Vaakuks. Ehkä ääneni oli sillo " vaakkumaine", en tiedä, mut tämä Vaakku on aina kummiski tykänny laulaa. Pikku likkana Pirkko ystävän kans istuimme heidän pihamännyn latvas ja laulettii koko koulun laulukirja kannest kantee, Stenka Rasin ja Balkanin sota- laulut oli iha meiä lemppareit, ja Santa Luciaa vedettiin sydäntäsärkevän voimallisesti. :)

Siit on ny kulunu semmone 40 vuotta. En enää laula männynlatvas, ku en pääs sin kiipeemää, mut nyt käyn ihan oikees laulustudios laulutunneil. Se on iha mahtavaa... tai ei aina. Mite se voiki olla niin tunnepitost. Välil sitä tuntee olevans nii laulajatar että, ja välil taas on valmis repii nuotit ja antaa piupaut koko laulamisel, mut ei, kyl laulaminen vaa on nii ihanaa, ja siit saa energiaa, enemmä ku suklaalevyst. Eikä tartte men kasvojekohotuksee, ainaki jos uskoo Minna- opeen. Hän sanos kerra tunni alus, et nyt vähä kohotetaa sun kasvoi ja ääni avattii laulamal " iiiiiiaaaaaaiiiiiiiaaaaaiiiii ". Niin lähdin tunnilt taas pal nuoremma näkösen.