Kreivittären päiväkirja

Rakas päiväkirja. On kevät 2017 , ja harjottelen laulamaan omaa aariaani Mozartin oopperasta Figaron häät, Porgi, amor, qualche ristoro. Voih siin on niin kaunis sävel, ja sanojakaan ei ole paljoa, mut ei se ihan läpihuuto juttu ole.... täytyy reenat paljon.

Rakas päiväkirja On syksy 2017, ja harjotustahti kiihtyy, sillä nyt Minna ehdotti, et minä, Kreivitär,  laulaisin tämän aariani Ääniräätälin joulukonserttissa! Glup. Aha. Vai niin. Mikä ettei... Eka ooppera- aariani julkisesti. Nyt mennään mukavuusalueen ulkopuolelle nii että heilahtaa, vaikeusaste nostetaan korkeelle, mut ei muuta ku nenäst kiinni ja sukellus!

Rakas päiväkirja. On marraskuu 2017, ja joulukonsertti lähestyy. Sanat osaan, sävelen osaan, tekniikan kans viel reenataan ja reenataan, MUTTA miten ihmees se esitettään, noin niinku fyysisesti? Siinä Kreivitär, eli siis minä, laulan surumielisesti, koska olen saanut selville, et toi mun Kreivini pelehtii toisten naisten kanssa. En oo vihane, vaa olen surulline. Ja sitä paitsi, tämän aarian alkusoitto on tooooosi pitkä. Mitäs Kreivitär siin sit sinä aikan tekee? Heilutanko viuhkaa? Kävelenkö lattiaan reiän? Ja mitä ihmet Kreivitär laittaa päällensä?

Onneks autos on cd soitin. Olen nyt kuunnellu miten toi " kolleegani " Kiri Te Kanawa laulaa mun aariani, ja hänhän vetää sen tosi kivasti. :) Ja samalla olen kuunnellu, et miten orkesteri soittaa alkusoiton, et kui kaua saan keksii jotain tekemist ennenku saan laulaa. Oikein hyvää harjotusta kuunnel, mut ei liikaa, eikä saa ruveta matkimaan toista, koska se ei tuu onnistumaan. Niinku se nyt onnituis ,et matkisin Kiri Te Kanawaa, hah, heh, hoh.

Rakas päiväkirja. On joulukuu 2017, ja säestysharkat. Eka kerran nyt sit kokonaisuudes kuulen alkusoiton Tuukan tahtiin. Hianoo! Tää on nyt kyl tosi innostava juttu. Tää kappale on kiva laulaa, tää on haastava, ja sit tähän tulee bonuksena asu ja koreografia, saa olla Kreivitär yleisön edessä.
Minnan sanoi, et hänel nousi ihokarvat pystyyn, ni se oli ihan parasta ja kannustavaa. Mut ei oo viel selvää, et mitä ihmet mää teen siin alkusoiton aikan? Tulenko eteen soiton aikana, onks mul viuhka, onks mul tuoli, onks mul peili, onks mul kukkii.... Vaikka mitä ajatuksia pääs, mikään ei vaan tunnu natsaava.

Rakas päiväkirja, nyt on kyllä syytä hommata timantit! Onneks ruotsalaisist vaatekaupoist saa niit aika edullisesti. Hame on. Kengät on. Huivi on.

Rakas päiväkirja, nyt ollaa "pelipaikal" , Turun ekumeenises taidekappelis, Hirvensalos, kenraaliharkois! Huh, huh...jännitys on jo huipussaan. Hyvin meni Tuukan kans, ehkä vähän viel oli liikaa vauhtii, rauhattomuut, mut on tääl kappelis hiano laulaa! Wau!
Nyt alkaa vähä väsymys painaa Kreivitärtä. On nukketeatteria, on joulujuhlia, on joulukorttien kirjottamista, kaikkee ihanaa, mikä tekee joulust joulun, mut ei voi mittää, et väsymys alkaa hiipii, ja just ku tarttis löytää energia ja ilo aarian esittämiseen...Tuleekohan se esiintymishetkel? Eikä nyt parane syödä suklaatakaan. Se on tullu jo monta kertaa testattuu, et suklaalakko ennen esityst kannattaa. Enkä viel tiedä mitä teen siin alus... puuuuh.

Rakas päiväkirja. Yks yö ja sit ois Kreivittären hetki laulaa oma aaria. Mitä jos vähä vilkasen ton juutuubii, ja katon mitä ystäväni Kiri on tehny laval ku on tätä laulanau. Ahaa, hänel on nenäliina! Sehän onki hyvä idea. Huomen enne esityst käynki ostamas kangasnenäliinan.

Rakas päiväkirja. Sain kun sainkin nenäliinan. Ja sisko, pikku kreivitär, kampas mun hiukseni, äiti kuningattaren luona olin pukeutumas, ja nyt olen valmi Ääniräätälin joulukonserttiin.
Viime hetken ohjeita itselleni, muista olla rauhallinen, älä hosu, ota nenäliina ja koita sillä saada hymy pois naamasta, kuuntele rauhas alkusoitto ja valmistaudu omaan lauluun hyvis ajoin. Koita NAUTTIA! Once in the lifetime Kreivitär!

Rakas päiväkirja, se oli kivaa, se oli ihanaa! Nenäliina oli  hyvä apu. Mul on niin hyvä mieli ja koin onnistumisen iloa. Leijun.
Muutama minuutti yleisön edes, valtavasti harjottelua, kaikki turhamaisuus vermeet, suklaalakko, mut SE KANNATTI!
Kiitos Minna, kiitos Tuukka ja kiitos mun rakas aviomieheni. ♥ Kyl laulamine on ihanaa.

Hyvää Joulua ja paljon ihania asioita vuodelle 2018.

Laulumatinea, ja miten se tehtiin

Kevätalvella ystäväni Elinan kanssa mietimme miten yhdistäisimme laulamisen ja hyväntekemisen. Konsertissa olis isompi järjestäminen, joten matinea vois olla meidän juttu. Yhdistetään laulua ja kahvia ja vapaaehtoisella käsiohjelman myynnillä keräisimme rahaa Espanjan katukoirien vanhainkodille. Maailmasta ei autettavat lopu, tämä oli meidän tämän kertainen valinta. Idea valmis, hyvä, nyt toimeks.

Ensimmäiseks piti valita paikka, ja hyvis ajoin tietenkin. Minna vinkkasi Omena ja Kaneli - kahvilaa , Turun Kuralan Kylämäessä. Olen ollut itsekin siel joskus laulamas Ääniräätälin joulukonsertis, ja muistot oli hyvät. Ja kahvilan väel sopis, löyty yhteinen päiväkin, joten aika ja paikka lukittu!

Omena ja Kaneli on ihana , idyllinen 50 - luvun henkine kaffila , ja heil on hyvä piano! Ja ystävälline henkilökunta. ♥ Ja hyvää pullaa!

Ja heti pian alettiin suunnitella myös ohjelmistoa. Vähän sitä sun tätä eli monipuolist, et ihmiset jaksais istua ja kuunnella. Sit täytyy ol väliaika, et ihmiset saa juoda kaffetta, ja ei ihan puudu paikat istumisest, mut kummiski niin, et jos noin 1,5 h kestäis koko matinea....?  

Sit piti miettii miten mainostetaan, mimmoset käsiohjelmat, teostomaksut, harjotteluajat... Palaveria piti pitää pullakahvin kera.

Oma lauluvalinta oli suht helppo tehdä. Pakko oli pari musikaali mahduttaa ohjelmaan, avataa sit ikkunat jos ei ääni mahdu sisään. :) Ja sit muutama "laululaulu". Meil on Elinan kans ns. oman tyyliset laulut, mikä kiva, koska niin me saatiin heti vaihtelua ohjelmistoon. Kumpiki alko harjotella omia biisejään, mutta koska Elina oli myös meidän yhteinen säestäjä, kitara ja piano, niin syksyllä piti alkaa etsiä yhteisiä harjotusaikoja. Ja ne yhteisharkat oli hyvin koiramaisia. Ulpukka, Elinan yksi koirista,, tykkäs kyl kuunnella, mut halus myös kirputella mun varpaita kun lauloin, ja Pikkelsson, Espanjan vanhus, halusi, et leikin hänen kanssaan just sillon kun piti Memoria vetää. :)

  

                          

Elina keksi viel yhden hyvän idean miten voitas kerätä rahaa koirille meiän laulumatineas, pidettäis myös arpajaiset! Ja koska oltii maalaistalos Kylämäes, ni kanat sopi hyvin arpajaisvoitoks. Lisäks ihmiset sai adoptoida pehmokoiria. 

Ohjelma alkos muodostuu. Laulut valittu ja järjestykseen laitettu, ja apuun saatu ystävä Kirsi, joka lupasi tehdä meille käsiohjelman, ja kauniin tekikin!

No mitäs sit. No sit vois tietenki ottaa vastaan lunssan!! ARG!! Aina, aina , aina käy näin!! Yskää ja nuhaa, ei sen kummempaa, mut kaks viikko laulamatta, ääni kähee ja hermostumine kasvaa. Ihan vast matineaviikol menin laulutunnil ja harjottelin Elinan kans tiukkaan tahtiin. Ja kaikki poppaskonstiti oli käytös. Että se ärsyttää ja tekee lisäjännityst. Ja minkäs mahdat, no et nii mitää. 

Ja eihän se olis laulukeikka eikä mikkää , jos ei sais myös ressii päähän. Ja jos tota Minnaa ei taas ois ollu vetämäs mua suosta ylös, ni en ois varmaa menny laulamaa. Saan itteni sellasee jännitystilaan ja epävarmuutee, et siin vaaditaa jo mestarin otteet ,et saa luotua muhun uskoa et selviän! Ja niin selvisin! Hyvillä mielin laulutunnilta, viimiset harkat ja ei muuta ku mekko päälle ja menoks! :)

Kaikki meni hyvin, niin laulut ku muu ohjelma. Meil oli ihana yleisö, he sai aikaan hyvän ja lämpöisen tunnelman. Meil oli hauskaa, siel naurettiin, ja jotkut laulut sai myös liikutuksen valtaan. Meidän laulumatineas oli paljon tunnetta , hyviä lauluja ja maukasta pullaa. Kaikki onnistui niiin hyvin. Me Elinan kans oltiin tosi kiitollisia ja onnellisia, ja tietty jo intopiukas alettiin suunnitella seuraavaa. 

Hyväntekeminen laulamalla tekee hyvää. Ja kun on joku tavote, ni harjottelu saa erilaista puhtia. Joulu lähestyy, ja Hot Dogs, eli Elina ja minä mennään taas laulamaan joululauluja kaupan käytävälle, sit, huh, Ääniräätälin joulukonsertis ehkä esiintyy yks kreivitär....

Ja kyl toi mun mieski ansaitsee tääl oman kiitoksen. ♥ Hän kestää kaikki etukäteis, takakäteis ressit ja muut hyvin ja jaksaa kannustaa, mut mää rakastanki hänt.

                                                                                                                                                                                  

Keppii vai porkkanaa...?

Nii, mitä kellekki, sen hyvä lauluope tietää, ja mun ope tietää, et mää tarvin jonku porkkanan mitä kohti mennää. Yleens se porkkana on joku esiintyminen ja siihen laulun valmistaminen.

Mul oli eilen laulutunti, ja tää syksy on ollu nyt nii tämmöne, et aika on menny nukkiksee ja muuhu työhö, et laulus on ollu taukoa. Olen ollu vast yhdel tunnil tänä syksynä, eli mul on ollu oikeestaa semmone 4 kuukaude tauko. Ja sen huomas eile tunnil. Mää olin iha "vetelä" laulaja, sit mua rupes itkettää, kiukuttaa, sit mää jo haukkusi joululaulutki. Et ku oikee alkaa ittens ärsyttää, ni sit on kaik iha pieles ja huonosti. Arg.
Ja sit Minna otti ohjat ja puhals pillii, mikä se urheilutermi ny on ,ku valmentaja kutsuu keske peli joukkuee kuuntelee ohjeit, ni me tehtii sillai samallai. Me keskusteltii ja mietittii  mitä haluun, onks joku tavote, mikä nyt nyppii ,mitä oikeesti haluisin laulaa jne. Tuli heti parempi olo, sit alko vetelyyski hävit ja ryhti löytyy, sit laulutki alko sujuu vähä paremmi, eikä joululaulutkaa ollu tyhmii ja mää tein tavoittei.
Mää olen vaan semmone tyyppi, niinku nykysi siis sanotaa tyyppi ei henkilö, et tarvin jonku porkkanan, esmes jonku laulutilaisuude, ja sit painetta, et nyt täytyy oppia se ja tehdä siitä mahdollisimman hyvä mun laulu.
 Huh, huh, iha naurattaa mun mielettömät tunnemyrskyt tän laulamise ympäril :) Johtuuks se iäst vai luonteest vai molemmist vai onks kaikki laulunharrastajat tällasii...?

Seuraava "paine" onki sit Hot Dogsie järjestämä laulumatinea Turun Kuralan Kylämäes, Omena ja Kaneli kahvilas, sunnuntaina 29.10. 2017 klo 15.00 (talviaikaa). Me lauletaa kaikkii kivoi ja kaunei laului. Meil on täs semmone hyväntekeväisyys ajatus, et meiä käsiohjelmaa saa vapaaehtosest ostaa ja kaikki tuotto menee Espanjan vanhoil katukoiril, niil jolle ei tahdo oikee kotia enää löytyy, kun ovat jo niin vanhoja koiruleita. ♥

Siis harjottelemaaaaa...... la la laaaaa!

Vaakku jännittää koko syksyn

" Lintu pieni liitelijä lennä kaukomaahan. " Tää oma sanoittamani ( 10 vuotiaana) biisi tulee joka syksy mun mieleen. Ei niinkään just tää laulu lauluna, vaan mun ensimmäinen pianonsoiton opettajani, joka sävelsi mun syksyisen runoni. Hän, Signe, oli niin ihana opettaja, hän kannusti ja löysi hauskoja kappaleita ja piti soitto innostuksen yllä. Seuraavat opettajat ei sit niin enää osanneetkaan innostaa. Mut sama fiilis mulla tuli torstaina , kun menin syksyn ekalle laulutunnille. Meil on Minnan kans just sellanen hyvä opettaja - oppilas suhde. Laulamises mennää niin henkilökohtasel alueel, oma ääni, mun kropasta, mun tunteet... Lauluopettaja on personal treinöri. Ei opettaja siel tunnil vaa kuuntele, et menikö nuotillee, vaan hän kannustaa, opastaa, kestää laulajan epävarmuushetket, antaa neuvoi, ja nostaa pikku hiljaa vaikeusastet. Ja jos itse haluaa, ni tunnil nauretaa ja joskus jopa itketää, ainakin minä.

Koko kesän olen ollu hiljaa. Toki puhetta pulppuaa entiseen malliin, mut en ole laulanu. Nyt vasta elokuussa olin ystäväni Pirkon kanssa laulattamassa leiriläisiä eläkeläisten leirillä. Voi et se oli hauskaa! Lauloimme kaikki yhdessä vanhoja lauluja kansanlauluista iskelmiin. Ja sit taas toisen ystäväni, Elinan eli mun Hot Dog kamuni kans me meinataan täs syksyl järjestää laulu- ja runomatinea iltapäivä. Se on nyt vast alkusuunnitelmissa, mut paikka varattu ja lauluja ja runoja mietitään. Ja johan se jouluki on ihan pian. Ääniräätälin seinäl oli jo ilmotus Joulukonsertista, säestysharkoista ja kenraalist. Mää heti Minnal, et no nyt laulan sen Mozartin Laudatumin!! Mut sit me todettii, et taitaa mun syksy olla aika täynnä kaikenlaista, et jääkö riittävästi aikaa Mozartille...? Tuleeko vaa ressiä? Sori Mozart, ei vielä Laudatumia, mut kyl mää sen joku päivä viel laulan jossain.
Mut tyypillist mulle, et just kun olen vasta antanu lauluehdotuslistaa Minnal, siitä mitä laulaisin siel laulurunomatineas, ni eikö mun aivot jo mieti joulua ja mitä siel laulaisin. Raskast joskus tämmöset vikkelät aivot, ku ain edempän nykyhetkest, puuh.

Mun työhöni kuuluu yhtenä osana nukketeatteri, ja tänä syksynä saan olla mukana Valoon varjosta nukketeatteriesityksessä. Se on aikuisten näyttämösatu L. Onervan runoista ja muutamista selviytymistarinoista uusiin alkuihin. Sitä on ollut ihana tehdä, vaikka aiheet onkin rankkoja, mut niinkuin nimi sanoo, näytelmässä on valoa. Jännittävää tää on, ja  mielenkiintoista, haastavaa, opettavaista.... ja vaatii paljon muistamista ja keskittymistä. Miten mahtaa Vaakun käydä, kun pitää osata reploja, laulunsanoja, ja selvitä kaikist jännityksistä?

Ja on tuol takaraivos pikkuse pessimismiäkin.. mihi välii se flunssa laitetaa? Kiitos ei mihinkää.

Laulaminen on terrrrveellistä!

Tähän kevääseen ja kesään on kuulunut paljon laulua, Ääniräätälin kevätkonsertin lisäks. Suvivirttäkin lauloin 5 kertaa toukokuussa. Mutta olen saanut laulaa myös veljenpojan valmistujais juhlassa ja äitini 80 v. synttäreillä. Jos olen paljon laulanut lohdutukseksi ihmisille, niin nyt on saanut laulaa myös iloon. Laulusta on kaikkeen.

Tänään oli Hot Dogsien suunnittelupalaveri:

No kyl siihen palaveriin kuulus muutakin ku jätskin ja piispanmunkin syömistä. Me ollaan päätetty järjestää syksyllä kaffekonsertti Turun Kuralan Kylämäen Omena ja Kaneli -kaffilas! Ja mietitään miten voitas laulamalla jotain rescue koirii auttaa... Maailmas on paljon apuu tarvitsevii, mut Hodarit on nyt koirien asial. Kaffilaan emme voi oikeit koirii ottaa, mut jos saatas koirien ystävii kuuntelemaan lauluja.

Ystäväni Ulpukka on aivan samaa mieltä!

Aivoterveys lehdessä 2 / 2017on todella mielenkiintoinen artikkeli " Musiikki muovaa aivoja". Sen on kirjoittanut Emmi Pentikäinen, Anni Pitkäniemi, Sini-Tuuli Siponkoski ja Teppo Särkämö, kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, psykologian ja logopedian yksikkö, Helsingin yliopisto. Artikkelissa sanotaan mm. näin: " Laulaminen stimuloi aivoja erityisen monipuolisesti. Sen on useissa tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä parempaan mielialaan ja elämänlaatuun." Allekirjoitan! Minusta jo pienen lapsen pitää saada kuulla laulua, oman äidin ja oman isän laulamana. Ja vähitellen oppia itse laulamaan. Sanat ja sävelet jäävät tonne jonnekin muistilokeroon, ja voivat yhtäkkiä vanhemmalla iällä pomsahtaa esiin, vaikka kaikkia muita asioita jo unohtelisikin. Vedän työkseni muskareita perheille, ja koitan rohkaista vanhempia laulamaan lapselle, lapsen kanssa, juuri sillä omalla äänellä. Ei ole väärin laulamista, ei haittaa jos ei muista sanoja, niitä voi keksiä itse, pääasia että laulaa. Oma äitini osti mulle ekan laulukirjan kun olin 1kk, ja hän on laulanut minulle ja sisaruksilleni aina. Silloin ei käyty muskareissa, mutta radiosta tuli Lastenlaulu toivekonsertteja, isä nauhotti magnetofonille meitä lapsia varten niitä lauluja, ja äiti lauloi muuten vaan meille. Tämä kaikki on varmaan ollut se siemen lauluharrastukselleni. Työssäni näen lasten silmistä ilon ja riemun, kun laulut alkaa tulla tutuksi ja pikku hiljaa pääsee mukaan laulamiseen, " Ih hah haa ih hah haa..." , ja voi sitä onnistumisen riemua. Antaa eväitä hyvän itsetunnon kehittymiseen.

Yks päivä alkoi mun päässä soimaan laulu, jostain kaukaa, kaukaa lapsuudesta.... " Kuule siili, tuhmeliini, omin luvin älä juokse mansikoiden luokse." En muista kuka tätä lauloi, mutta näin se jotenki meni, ja jostain aikojen takaa se pompsahti mieleen. Ehkä jonain päivänä laulaa luritan tosta vaan kaikki laulut minkä sanojen muistamisen kanssa olen kipuillut. :)

Jos Veikko Lavi lauloi, että "Jokainen ihminen on laulun arvoinen", niin voisi laulaa myös ,että jokaisella ihmisellä on oikeus laulaa. Laulakaa lapsillenne, laulakaa mummuille, laulakaa vaareille! ♥

Hatun nosto!

Ääniräätälin kevätkonsertti konsertoitu ja hatun nosto meille kaikille!
Kevätkonsertis esiintyy aina Ääniräätälin oppilai. On kauemmin laulanei ja on juur aloittaneit. Kaikkii meit yhdistää halu laulaa, rakkaus musiikkiin ja jännittäminen.

Taidekappelille mentiin jo kolmea varttia ennen konsertin alkua, Minna ja Sanna veti kaikille äänenavauksen. Sit laulettiin viel yhteislaulu noin niinku lämmikkeeks. Ja sit alko jännittäminen.
Me tyttöjen kans puhuttiin ihan höyrypäisiä juttuja, koska se varmaa autto meit rentoutumaa. Pohdittii,et miks me taas oltii tääl jännittämäs? Ei ainakaa rahan, eikä maineen eikä gloorian takia. :) Sit mietittii kui jännittävää on kävel sitä käytävää pitkin eteen esiintymään, entä jos kaatuu. Ajatteleeks siin sit ,et loukkasinko mää ,vai ajatteleeks siin vaa et ompa noloo, näkiks kukaa...? No kukaan meist ei kaatunu.
Sit me pohdittii, et näkeeks yleisö jos ja kun sydän hakkaa ja polvet tutisee, näkyyks se et vaatteetki värisee?
Sit me pohdittii,et kun siin penkil istuu kauan ihan hiljaa vuoroaan odottaen, ni onkohan kurkku ihan limanen sillo ku oma vuoro tulee ja avaa suunsa ja sielt tuleeki käreetä kähinää.
Jaaaa...sit me pohdittii,et mitä jos alkaaki nenä vuotamaa keske esitykse, et voiks tipan jotenki huomaamat pyyhkäst hihaa vai antaako touhutipan vaa roikkuu nenän pääs.

Sit konsertti alkaa. Sitä kuuntelee toisten esityksiä, ja sit alkaa yhtäkkiä miettiä oman laulun sanoja. Samal kun toinen laulaa ihan toista laulua, yrittää epätoivoisesti saada oman laulun sanat mieleen. Voi ei, ne on kadonnu päästä! Esiintyjien välissä äkkiä käy läpi sanat, ja huh, olihan ne siel muistis.
Sit alkaa suu kuivua. Ja vaiks juo kuinka paljon vettä, niin suu pysyy kuivana. Ja sit meil naisil tulee toinenki ongelma, koska juomme pullosta suoraan, niin huulipuna lähtee pois!! Ei sitä nyt voi omii huulii alkaa maalaamaan ku toinen just laulaa...eli parasta ettei juo ollenkaa ennen esitysvuoroa, vaan vast sit ku oma laulu ohi... Ei hyvä sekää ratkasu. Suu on kuiva ku autiomaa.Yks meist kerto, et oli koittanu opetella juomaan silli, ettei huulet koskis pulloon, vaan niinku kaatais vettä suuhun. No mulla ainakin kävis niinku Mr Beanil ja vedet valuis syliin. Ois tosi nättii olla etumusta märkänä laulamas. Esiintyjän vedenjuonti ei ole helppoa.
Sit yhtäkkii onki oma vuoro. Kävele, älä kaadu, katso yleisöön, tervehdi ja ala laulaa. Nyt sanoin itselleni, hei haloo, osaat sanat, ja tääl kappelis on  ihana akustiikka, nauti laulamisest ku kerran tykkäät laulamisesta! Ja HENGITÄ. Hyvin komennettu, olin itseeni tyytyväinen.
Sit se oli ohi. Kiitoskumarrus ja takasin penkille. Ympärillä ihmiset taputtaa olalle ja hymyilee kannustavasti, mut sit alkaakin jo seuraavan oppilaan esitys ja on vaan "pakko"  koittaa rauhottua ilmeettömästi ja eleettömästi, vaiks mieli tekis saada heti jotain höpöttää siit miten se meni ja vähän ravsitella itseään.
Sit alkaa miettii, et täähän oli oikeestaa aika mahtava juttu. Ens kerral taas mukaan! :)

Kiinnitin nyt enemmän huomiota esiintyjien liikkumiseen laulun aikana, ja varsinkin mitä kädet tekee. Huomasin itsessäni taas sen ,että kovin kädet elää jotain omaa elämää ja heilun ja huojun sin sun tän. Ja silmät menee kii ja aukee ja kii ja.... Kun laulaa klassista laulua, niin siin ei oikee jammailla mukan. Mut ei sitä haluis nyt iha paikallaankaa pönöttää. Mun käsien tarttis löytää kultanen keskitie. Tämän annan nyt itselleni läksyks.

Nyt haluan lähettää kaikille Ääniräätälin rohkeille laulajille paljon terveisiä ja oikein hyvää kesää, jatketaan laulamista! Opeille myös kiitokset ja kesäterveiset , ja erityiskiitokset Minnalle. Olet koko kauden kannustanut mua ja vahvistanut mun lauluitsetuntoani. Kiitos siitä ♥. Hyvä lauluope, parempi mieli.

Kohti kevätkonserttia

Säestysharkoista selvitty! Vähän jäi kotiläksyy, mut laulus oli mun mielest  jo vähä rentoutta mukana, eli tais auttaa kun nuotit oli lukon takana viikon. :)

Siinä kun odotteltiin kukin omaa vuoroa, niin taas jaettiin ihan samoja tuntemuksia toinen toistemme kanssa, jännityksestä ja siitä, kuinka odottaa itseltään enemmän, mut sitten jännitys " syö" suorituksesta jotain pois ja sitten harmittaa. Ja mikä se on, et aina puhutaan näistä samoista asioista ja jännitetään ja miettittään et miks taas täällä! Ja sit kun konsertti ohi, niin ei muuta kun kohti seuraavaa!

Tossa kun ajelin kotia päin , niin mulle tuli sellanen ajtus, että nyt jos konsertis mulle tapahtuu joku iso unohdus tai en vaan osaa laulaa sen säestyksen tahdis, niin niiaan yleisölle ja sanon et nyt ei ole mun päivä, kiitos ja näkemiin! :) Jos saisin näin itseni psyykattuu siihen etten otttais tätä liian vakavasti.... hah heh hoh, kuhan täs puhelen lämpimikseni. Kriisii pukkaa viel.

Keksin myös uuden systeemin miten ehkä voisin muistaa laulunsanat. Kuvittelen ainakin että mulla on valokuvamuisti. Siispä piirsin Metsäkyyhkyset- laulun sanat ja tuijottelen sitä kuvaa, niin jos vaikka sanat nyt olis kuvallisestikin mun muistissa. Se nähdään sitten Ääniräätäleiden kevätkonsertissa sunnuntaina 21.5. klo 15.00 Turun Ekumeenisessa Taidekappelissa, Hirvensalossa.

Kansi kii, lukko pääl ja avain taivaasee!

Sinne meni Metsäkyyhkyne, suljettii laukkuun !

Tähä tuloksee tultii nyt Minnan kans. Siis en ole Metsäkyyhkyä hyljänny, enkä mitään luovuttanu, itse asias osaan sanat, osaan sävelen, osaan laulaa... mut iski "ylikunto" eli saan korvien väliin oikein mainion epäuskon itteeni. Tää on nyt reilun viikon Metsäkyyhky paussi ja rauhotus. Sovittii, et jos se korvamatona pörisee, ni sitte vaa, ja niihä se pörisi viime yönä, mut muuten en kato sitä enkä laulele sitä. Annan nyt alitajunnan tehdä töitä.

Miks tää aina menee tähän? Mitä lähempän kappaleen esittämis päivä on, sen suuremmaks epävarmuus kasvaa ja usko itseensä heikkenee. Saan itseni jonkinlaisee stressitilaan ja uskomaan etten osaa tarpeeks hyvi. Itselleni tarpeeks hyvi. Esiintymis jännitys on eri juttu, sekin tulee aikanaan, mut se menee ohi kun laulu on ohi, mut tää itsensä arvostelu ei lopu siihen. Esityksen jälkeen alkaa itsensä mollaaminen ja suuri itseensä ärsyyntyminen, koska yleensä se laulu ei ole menny niin hyvin kuin sen oikeesti osaisi. Miks se ei menny niin kuin harjotuksissa?

Me kaikki toivotaa sitä, et onnistuis jossai, edes joskus, ja kun siihen oikeen tähtää, ni alkaa kerätä itselleen paineita liikaa, alkaa kattoo jonku ihmeen jättisuurennuslasin kans itseensä, ja sit onki iha tukos. Mistä sais tai mist löytäis rentouden? Miksei vaan antais mennä, tehdä parhaansa. Miks aivois alkaa iha kihistä ja joku pikku mörkö antaa sellasii ajatuksii et varmasti rentous menee ja epävarmus kasvaa. Ymmärtäisin kyl sen sitten jos tietäis ettei ole harjotellu, ei ole nähny vaivaa, mutta kun on! Mitä siinä harjoitusten ja esiintymisen välissä tapahtuu?

Viime laulutunnil sain purkaa mieltäni Minnalle. Oli hyvä puhua näitä ääneen ja vähän taisin itkeä tirauttaakkin, mut olen aina itkeny asiat kirkkaammiks. Se helpotti, ja nyt tämä "pakko" tauko tekee varmaan hyvää. Mut on se joskus vaikeet oman päänsä kans, huh.

Olen tainnut ennenkin mainita tuon Vain elämää ohjelman. Vaikka olenki ihan eri kategorias kuin he, ammattilaiset, ni on lohdullista kuulla kuinka tommoset kansan suosikit painii kans itseluottamuksen kans. Me taidetaa aika moni olla semmosii ettei uskota itseemme.

Miks sitten laulan ja käyn laulutunnil? Miks tälläi "rääkkään" itseeni?  Kaikest huolimatta rakastan laulamista. Haluan laulaa. Saan laulamisesta energiaa. Ja kaiken lisäks laulutunneil käynti on järkevää ja terveellistä ihmiselle, joka on äänityöläinen, puhuu ja laulaa töissä, ja joka tekee työtä myös nukketeatterin parissa. Ääni pysyy terveenä ja kestää lunssat ja muutaman tunnin joululaulumaratoonit kauppakujalla.

Mut mää sain Minnalta vahvistavia sanoja, sain kehuja ja sain nenäliinoja. Koutsin kans on helpompaa... ♥ Eiköhän täst selvitä.

Ooo mio babbiiiiino caaaro....

Tältä näyttää mun uudet nuotit!
 Plus tähän viel Merikanto ja Mozart. Huh! ja Mahtavaa!, molempii, sillä nää laulut on kauniita, mut haastavia, ja tarkkaavaine näkee et pari nuottii on RANSKAKS! Olen istunu koulus 2,5 vuot ranskankielen tunneil, mut Je ne parle pas france. Toivotaa et jotai ääntämisohjei on jääny mielee.
Toi O mio babbino caro - aaria on mun oikee pitkäaikane haave saada laulaa sitä, ja nyt, viime tunnil meikäläinen laulo Ooooo mio babbiiiino.... ei ny iha niinku Kiri, mut niiku Kaija, joka viel parantelee suoritust tunti tunnilt.. Olen joskus Helsingis ollu kuuntelemas Kiri Te Kanawaa, ja hän lauloi sillo tämän. Minusta ihan ääres kaunis kappale.  Aika makeet on se, et siin on muutama "sopraano nuotti" ja Minna sanos ,et niis kuuluu nautiskel. Kuuntelimme "juutuupist" muutaman laulajan versiot, ja he todellakin nautiskeli korkeimmil nuoteil. Mää yritän nyt peräs....

Ääniräätäleiden Kevätkonsertti lähestyy, ja laskin et mul on enää 4 tuntia , ei kun siis enää KOLME tuntia ennen konserttia. Sanoja en viel osaa, sävelen osaan, mut jännittää taas se laulun startti. Säestys on semmosta luritusta, ja sin pitäis vaan hypätä sekaan. Ihan on olo ku rimakauhusel korkeushyppääjäl, tai semmone olo, et jos pitäis juhannuksen plumpsahtaa kylmää vetee, eikä millää uskal.
Toinen ongelma täs kappalees on ollu mun ääni, tai tyyli miten sen laulan. Olen laulanu sitä niinku laulelmallisesti, niinku liia "tyttömäisesti", ja se on ärsyttäny mua, mut en ole vaa löytäny oikeet tatsii. Sanoin Minnal, et keksi ny mul joku vertauskuva tai malli tai joku sana mikä auttais mua löytämään oikeen tyylin. Kerran meinaa Minna sanos mul et laulas "rumasti", en muista mikä laulu se oli, mut tein niin , ja se kuullosti heti paremmalt. No tähä kappaleesee se neuvo ei ny sovi. Mut sit Minna keksi, et laulas niinku oisit Johanna Rusanen. Me ollaa puhuttu Rusasesta tunnil, kun olin kattomas Turus hienoo ooperaa Die Kalewalainen i Pohjola, ja siin Rusanen esiintyi ja oli mahottoman hyvä! Jo musiikin sävyst kuuli,et koht Johanna Rusanen tulee takas laval, ja kattelin jo sivuil et mist hän tulee. Hän lauloi niiiii mahtavast sen koko roolinsa. Jos joku tuntee Johanna Rusasen tai jos vaiks Johanna itse joskus lukee tätä, ni kiitoksia, olit vaikuttava! No niin, siis Minna sanos mulle et ajattele olevas nyt Johanna Rusanen, ja se auttoi! Löysin lauluun oikeeta meininkii. Toivottavasti pystyn sillai laulaa sen kevätkonsertis, vaiks siel jännittääki aivan turkasest.

Koska toi O mio babbino caro on italiaks, ni en tietenkää ymmär siit sanaakaa, mut ku sävel oli semmost keinuvaa, ja toi babbino sana muistutti baby sanaa, ni  olin ittekseni aatellu, et se naine varmaa laulaa lapsellee jottai kehtolaulu tyyppist.  Hah, no bambinoha se vauva sana on, tää onki isäl laulamas, ja onki aikamone draama kuningatar.
Täs laulus ei tuu olee ongelmaa löytää sävyy, ku ajattelee vaa,et kyl isä suostuu pyyntöihi ku uhkaa hypät jorpakkoo. Mut täs laulus täytyy löytyy rohkeus LAULAA kaikki nuotit...
Ei muuta ku kohti, ei ääretöntä, vaan aata!

Woihan Weber!

Tommone pikkune kappale otettii nyt haasteeks laulutunnil. :)Weberiä. En ole ikinä hänen teoksiaan laulanut, ja tämä on nyt ns. "sormiharjotus" biisi. Laulan "vaan" tunnil enkä opettele sanoi ulkoo, enkä ota mitän paineit et pitäis oppia johonki mennes tai oppii yleens ollenkaa. Anteeks Weber , en halua loukata sun tunteitas, arvostan tätä kappaletta, mut hei oikeesti, amatööril enemmän ku haastava, mut kiva! Tunnil laulettii Minnan kans se yhdes läpi, ja oli ihana laulaa  sillai et antaa mennä vaa , ei välii oikei vai vääri tai miten lausuu. Täs kappalees on niin paljon erilaisia juttuja ja kulkuja, ja tunnelmat vaihtuu. Kreisi meininki hyväl taval.

Se mihin mää nyt alan henkisesti valmistautumaan ja sillai valmistautumaan, et kannan nuotit joka kerta mukanani, on se Top Ten Tunti. En ehkä viel ens viikol, koska olen nyt talvilomal eikä mul ole sen takia tuntia ja laulan lomal ain vähä vähän koton, mut sit pian täs kevään aikan.... Täytyy ens koton käydä kaikki suosikit läpi, ja sit tunnil Minnal minikonsertti. :) On nii eri laulaa kun joku säestää, kun tääl koton oma yhden käden yhden sormen säestys.

Se mistä tänään halusin kirjottaa, on palautteen saaminen. Olen nyt kuunnellu ystäviä, kavereita, jotka harrastaa laulua joko yksin tai kuoros, ja heist kaikki ei saa oikeastaa ollenkaa positiivista palautetta laulamisestaan. Ja se aiheuttaa selvästi, ja tietenkin, pahaa mieltä. Juttelin täs yhden ystävän kans aiheesta, ja siit kuinka tärkeet omalle mielelle ja harrastuksen jatkamiselle on se hyvän palautteen saaminen, kannustaminen. Kun laulu on harrastus ja sitä harrastaa työpäivän jälkeen ,ja  on perhet ja kotiasioit ja huolii ym.ym., ni sitä käy enssijaisest siel sen takia  et siit saa hyvää mieltä. Ja melkein ainaha siit sitä saa , mutta kun päivä on sellane, et usko omiin kykyihin on matalal, tai  on sellanen olo, et mahtaaks tää nyt olla iha ajan hukkaa , ni sillo ku saa sellasen kannustavan lauseen tai kehun opelt tai kuoronjohtajalt, saa taas intoa jatkaa ja uskoa omaan itseensä. Varsinki kuoros on tosi tärkeet antaa sitä hyvää palautet iha yhteisesti, mut vaiks "salaa" jokasel eriksee, koska siin on vaikeempi ain kuulla et miten oma ääni porukkaan istuu. Toki me oppilaat ja kuorolaisetkin voidaan ja saadaan antaa positiivist palautet opelle ja kuoronjohtajille, kaikki sitä tarvitsee, mut kun amatööri antaa itsestään, omaa ääntä, ollaan herkillä. Ei kaikki kuvataiteilijatkaa "uskalla" laittaa tauluansa esiin, kun siin antaa omasta itsestään. Joku voi nyt tähä sanoo,et jollet kestä ni älä laula, mut ei tää maailma nyt nii kova paikka voi olla.
Mut siis MUN MINNA antaa mul aina hyvää palautet ja kannustaa mua! Ilman Minnaa olisin ajat sit lyöny hanskat naulaa ja lähteny laulueläkkeel, mut hän saa mut jatkamaa harjotteluu ja ottamaa esmes tämmöse Weberin kappaleen haasteeks. Julkine kiitos Minnalle ♥

Kehu ei maksa mittää.

♥

Kyyhky, kyynel, yy...

Mää en oo kahteen kuukauteen ollu laulutunnil, mut tänään pääsin!
Aah onnea ja iloa ja energiaa sain sata kiloa!

On ollu työ esteit, on ollu jouluu, on ollu matkaa ja on ollu sairaut. Mul oli TAAS kurkunpään tulehdus. Se näköjää iskee kerran vuodes. Luulin jo, et selvisin ku syksy meni terveenä, mut Salzburgist ku kotii pääsin ni koht olin kippee. Viel on pientä käheyt työpäivän jälkeen, mut ei enää pahast. Olin kyl jo huolissani, et olenko jo rikkonu jotenki ääntäni, ja pyysinki Minnaa kuuntelemaa sil korval, et kuuluuks jotai kränää. Vähän niinku olisin menny autohuoltoo: Et ku kuuluu semmost klink klonk äänt, ni onks vaarallist? :)
Kaikki hyvin. Tommoset lunssatulehdukset otta vaa oman aikansa. Mut sen taas totesin, et parasta hoitoo kurkulle oli vesipiipun puhaltelu. Nii, ja ääneti oleminen. Piippu helppo, hiljasuus vaikee.

Täs yks päivä ku kattelin nuottei ni aattelin, et olis kyl kiva Ääniräätäleitte kevätkonsertis laulaa Mozartin Kreivittären aarian, mut sit yht äkkii muistin et ai nii , Suomi 100 vuot, kai olis kiva joku suomalaine biisi laulaa. Oskar Merikannon Metsäkyyhkyset olis nyt ehdol. Todella kaunis laulu ja säestykses ihanaa lintuje luritust. Katotaa nyt. Viel en itse ollu tyytyväine. Niinku tos tyytyväine sanaski on mont yytä, ni nii on siin kappaleeski monta yytä, ja se ei mun mielest ole helppo kirjain. Se on vähän ku ii joka tulee pienemmäst suuaukost. Mut IHANA oli laulaa! Ja ei se Mozart mihinkää taka-alalle jää, kyl täytyy jatkaa Laudatus dominum laulun kans, jos vaiks tulis tilaisuus laulaa se jossain kirkossa.

Nii, ja täs kevääl täytyy pitää TopTenTunti. Sillo otan kaikki mun lempinuotit mukaa ja laulan kaikki suosikki biisini! Nyt saa taas laulaaaaaaa..............

" Töö hills aa ölaiv vit ö saund oov mjuusik.."

Vuosi 2016 päättys Mozarttiin ja vuosi 2017 alko Straussil.Itävalta rules.
Pääsin käymää tossa vuoden lopussa Salztburgissa! Kaupunki on pieni, kaunis ja herttanen. Löysimme sielt mm.tosi pienen vaaleanpunaisen kaffilan, mis sai ihan parasta kuumaa suklaajuomaa! Ja sitähän ei tietenkää laulaja jois, mukku nyt oli tämmöne erikoispaikka, ni täytyyhä sitä vähä suklaataki.... Oikeesti ollu kyl nii suklaine joulunaika, et voi hyvänen päivää! Suklaan syömiseen on ny tultava loppu! Mut Salzburg on iha suklaakaupunki, ei pelkästää niitte Mozarti Kugeleitte takia, vaa ihan muutenki, he rakastaa suklaat, tai ainaki ne saa turistit rakastamaa suklaat.

Itse asia mua rupes ärsyttää ne Mozarti Kugelit. Mozartistaha ei ole valokuvaa vaan vaa aikalaiste maalaamii muotokuvii, mut tää kugelkuva ei ollu likikää sen maalauskuvan näköne, jos sekää nyt oikeen Mozartin näköne on, mut tää kuva on vaa joku kiiltokuvaprinssi... No tää ei nyt liity laulamisee eikä musiikkii mitenkää, mut kuhan nyt ärsytti.

Emme käyneet missään Mozart museos sisäl, mut kierreltii häne syntymäkujil ja asunnon ympäril. Tykkään Mozartin musiikist todella paljon, minusta hän on ihmeellinen säveltäjä, mut en kokenut et haluun mennä kattoo mimmoses tuolis hän on istunu tms. Salzburgin kaupunki on viisas kun tekevät rahaa Mozartilla. Mul tuli sellane olo et Mozart nauraa jossain, et kyl  hän nyt kelpaa ja raha virtaa, mut toisin oli sillo kun hän eli.

Ne jokka on mun ikäsii tai vanhempii muistaa hyvi Sound of Musicin, ja kui se oli aikanaan ihana elokuva! Salzburg ottaa osan kunniast siitäkin, sillä sitä leffaa on vilmattu kaupungis. Ja täytyy kyl sanoo, et komeet on puitteet. Joka päivä kello 12, kun  alkaa kaupungin monet kirkon kellot soida, tulee heti se elokuva mieleen. Oli mun kyl pakko vähä juost ruohorinnet alas ja laulaa The hills are alive with a sound of music...!(Se oli tosi matala mäki...)

Ihan ,ihan parast Salzburgis oli vuonna 1913 perustettu Marionetti teatteri ja heidä 2 tuntinen esitys Taikahuilu!! Siis wau! Se oli  ihan just semmone ku Taikahuilun kuuluu olla, mut esittäjät oli marionettinukkei. Äänet oli nauhalta ja ammattilaulajia, mut kun sitä seuras ni ihan näki et nuket lauloi. Se oli ihana Taikahuilu, ja ajattelin,et täst Mozartki olis ollu varmaa tosi ilone. Teatteri on tehnyt useamman Mozartin oopperan, mut nyt esitysvuoros oli Taikahuilu.

Vuosi alkoi sit Straussil. katsoin ens Wienin uuden vuoden konsertin, ku se tuo ain lapsuuden ja isäni mieleen. Ennen ku alko mäkihypyt, ni isäni kuunteli konsertin ja oli siit aina nii innoissaa ku se oli hänest nii ilost ja reipast musiikkia. Isäikävä tuli.... Musiikilla on vahva merkitys ihmisen elämässä.
Mut eilen olin kattomas Oopperatalol Lepakko- operettia! Mää kyl nostan hattuu eilisille tekijöille. Ihan mahtava energinen veto! Koko ajan he oli täysillä mukana. Se oli fyysist, piti tanssia, laulaa, olla hauska... Kesto oli kolme tuntii, ja koko sen ajan kaikki veti täysillä. Suoittelen kuuntelee ja kattelee tommosii ilosii "kohellus" operettei, siin tulee hyväl tuulel, ja saa nauttia monipuolisesta lavaesiintymisestä. Ja oli ihana kuulla se Adelenin Nauruaaria! Nyt mun on pakko saada laulaa se uudestaa, koska nyt se aukes iha erilailla kun näin sen koko tarinan, ja sen mikä Adeleini idis oli täs laulus. Suvi Väyrynen oli eilinen Adele, ja hän lauloi sen todella hyvin ja hauskasti. Noo, mää laulan sen sit nii ku mää laulan, on hyvä et maailmaan mahtuu monta tulkintaa.
Kun vaa pääsis pian laulutunnil.... Sain Salzburgnuhan.

Hyvää Lauluvuotta 2017! (Ei oo vaikee tänä vuon keksii laulunaiheit... Suomi 100 v. )