Joulu laulettu

Joulu on kyl ihanaa aikaa, mää tykkään joulust, vaiks siihe kuuluuki kauheest kaikkee hösinää ja välil kiiret ja väsymyst, mut silti se on kaunis juhla, ja kyl jossai kohtaa saa iha oikeesti rauhottuu.
Joulu on  laulupitone juhla. Minään muun juhla-aikan en laula nii paljo ku joulun. Mun työhön jo kuuluu laulamist ,ja laulut vaa lisääntyy ku juhlitaa jouluu työnmerkeis. Tänä joulun järjestin 9 joulujuhlaa, mikkä vedettii laulae läpi. Plus sit nukkisteatterin joulunäytelmäs laulettii, ja niit oli reippaast yli kymmene esityst.
Mut mää tykkään vaa, enkä kyllästy joululauluihi. Tänä joulun bongasin uuden joululaulun, Lehmän joulu. Voi et siin on hauska ja herttane joululaulu. Kiitokset tekijöil.


Soulkurkut

Tänäkin jouluna lippukuntamme ( Partio- Puhurit) joulujuhlas sai Soulkurkut ,eli neljä puhurii, luvan esiintyä. Mee ollaa esiinnytty toistaseks "vaan" oman lippukunnan juhlis. Tänä joulun me laulettii sellane joululaulupotpuri, mihi oli kerätty nee laulun kohdat mis puhutaa syömisest. Oltii pareittai, ja laulettii vuorotelle parin kans laului ain muutama sanan verra. Se ei ollu mittää sillai helppoo, ku sitä jäi kuuntelee toiste lauluu, ja sit oiski pitäny löytää se oma sävel. Mut kyyyl se meni hyvi. Namuset meni kuuse oksal oikeel sävelel. Hauskaa oli näinki laulaa joululaului.


Joulukonsertti

Ja sit oli Ekumeenises taidekappelis Ääniräätäleitte joulukonsertti. Ja sehän meni vesipiipu ansiost iha semihyvi. Oli ihanaa, et sain laulaa Sibeliust näin Sibeliuksen juhlavuon. Suosittelen kyl kaikil suomalaisen musiikin ystävil hänen elämänkerra lukemist. Ja vaiks juhlavuosi nyt päättyy, ni Sibelius pysyy laululistal. Seuraavaks voiski laulaa Sibeliuksen kukkasist.


Hot Dogs

 Me koirat oltii jo toisena jouluna laulamas Musti ja Mirri kaupan edes ja kerättii eläinte ruokii vähävaraiste ihmiste lemmikeil. Kannatti seistä neljä tuntii kaupan käytäväl ja laulaa miljoona kertaa Soihdut sammuu, Hiutalet, Kulkuset,Porsaita äidin....  Tää keikka on äänel aika rankka keikka, ollaa hälys ja pölys ja vedos, ja lauletaa mont tuntii, mut me saadaa nii hyvää palautet ja kannustust, ja sit saatii isot kassit täytee eläinte ruokaa, et kyl kannatti. Taas ens joulun koirat laulaa. Päätimme pitää ekat treenit kesäl, Saimaa rannal.


Nee kauneimmat

Vihdoin tuli ilta, et sain men omaa kirkkoo laulamaa Kauneimpii joululaului. On ihanaa istuu iha vaa omana ittenään siel kirkkoväe keskel ja laulaa koko porukal joululaului. Mua ilahduttaa se, et joka joulu mukan on myös lapsii. On tärkeet siirtää perinteit seuraavil sukupolvil. Kyl me pystytää muutoksii ja uusii asioihi vaiks me pidettäis perinteistäki kii, ei ne syö toisiaa pois. Mää lauloin tänä joulun 25 kertaa Enkeli taivaan virttä, ja kun kohtasin lapsii, joille laulu oli tuttu, ni he halusivat näyttää sen ja lauloivat täydest sydämest mukan. Siin oli virres iloa ja riemua!

Mut mun tämän joulun parhaan joululaulun kuulin aattoiltana, kun siskon lapset, kaks ja kuus vuotiaat, lauloi meille Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. ♥

Nyt joulunuotit menee taas pino alimmaiseks ja esii otetaa Kummitukse ja Lepakon nuotit....

Kurkun vaarat

Kyl laulajan tarttee sit pelät montaa asiaa, ettei vaa sais pöpöä kurkkuunsa. Kaulahuivi on tärkee asu jokasena vuodenaikana. Ain joku kylmä viima voi jostai puhaltaa. Ja sit tarttee pelätä vetoo, ja pölyy, ja jos on jossai äänekkääs paikas, ni sillo joutuu puhumaa kovemmal äänel ja ääni rasittuu. Tai ku istuu bussis, ja takan istuva yskii koko matka, ni oikee näkee ku pöpöt lentää omaan kurkkuu. Et ku oikee rupee ajattelee, ni eihä sitä uskaltais liikkuu missää. Onneks on kaikkee ihmeaineit ja muit konstei vesipiipu lisäks, mil saa pöpöi tainnutettuu.


Suola

Vuonna 2011 oli Turku Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja mää sain ol mukan keski- ikästen Hair - musikaalis. Vuonna 2009 alko harjotukset, ja osallistuin tosi aktiivisesti kaikkiin harkkoihin, muistaakseni olin vaa kerra lunssas ja pois yhdest harjotuksest, mut sit ku koitti vuosi -11, ja ensi- ilta lähestys, ni sain tietty lunssan ja kurkkuun tulehduksen! Arg! Kyl meni itkun puolel. Sanoin, et iha sama mikä pöpö kurkus on, mää aion laulaa ja ääni muuttukoo sit vaiks "Boni Tailöriks", mut mää laulan! Ja lauloin kans. Sain roppakaupal hyvii vinkkei kurku hoitoon. Suola oli yks. Apteeksit hankin sellast Emsin suolaa ,mil kurlasin kurkkuu, ja se iha oikeesti autto äänihuulii. Sit raastoin inkiväärii teen sekaa, ja seki helppas kurkun tilaa. Näil konsteil sain kurkkua parempaa kuntoo, ja ääni toimis viel musikaaliesityste jälkeenki.


Vitamiinei purkist 

Olen huono hedelmä ja marja ihmine. Ei tu millää syödyks tarpeeks sellasii, varsinki näin pimmeen vuodenaikan, joten otan vitamiinit purkist. Parempi olis tietty, totta kai, tiedän sen, syödä appelsiinei ja viinimarjoi ja mustikoi ja pörräyttää smuutei... mukku olen huono kaikis tämmösis... Siks otan päivittäi vitamiinei purkist. Sain vinki semmosest ku Lunera. Siin on ceetä, sinkkii ja sitä auringonhattuu, ja se pitää imeskel ja se on järjettömän pahaa. Eiks kaikil lapsen jo ole opetettu se, et mitä pahemman makust ,sen terveellisempää, ni sit tää on tosi terveellist. Ja tän syksyn selvisin aika pienel lunssan poikasel ja pystyin jopa laulaa Ääniräätälin joulukonsertis, kiitos Minnan ja vesipiipun. Mut Lunera kuuluu nyt mun päivän välipala listaa (uh!). 


Sit mää en saa syödä ...

Vuos sit mul oli viide viiko pitune kurkkutulehdus, siis ääni meni iha kokonaa pois, ja jouduin olemaa saikullaki koko 5 viikkoo, koska olen äänityöläinen. Se oli hermoja raastavaa, ja kaikkii kivoi esiintymisjuttui meni sivu suu.Sillo lekuri passitti mut oikee kurkkulekuril, koska katottii, ettei äänihuulet ollu viottunu. No ei onneks ollu, mut tää lekuri epäili, et mul vois olla lievää kurkunpää refluksii. Ja sit hän sanos, et EI KANNATTAIS SYÖDÄ SUKLAATA!!! Sit ei kannattais juoda kofeiinii, sit ei kannattais syödä rasvasii ruokii, sit ei kannattais syödä juur enne nukkumaa menoo... Voi hyväne aika, täysin mahdottomia toteuttaa. Sen verran se kurkkutulehdus säikäytti, et päätin kuitenki kokeilla, ja valitettavasti näil on kurkulle merkitystä iha oikeesti. Suklaa ja kofeiini tekee kurkkuun käheyt ja limasuut. Kun olen vahva ja päättäväine, enkä sorru suklaan edes, ni huomaan eron siin hetkes ku taas sorrun suklaan edes. Toi kofeiini asia on ollu helpompi hoitaa, koska kahvia saa kofeiinittomana, cociksee vaa tulee välil sorruttua. Mut suklaasortumia tapahtuu liia usein Esimerkiks tää joulukuu, täähä on oikeesti toiselt nimelt Suklaakuu. Kahta en vaihda, joululauluja ja suklaata. Onneks koht uude vuode aatto, ja sillo voi tehdä (taas) lupauksii...

Joulurauhaa kaikille ja onnea ja iloa vuodelle 2016 !

Vesipiippu rules!

Joulukonsertti on nyt sit konsertoitu. Arvostelen itteni Ihan kiva kasi puoleks. Jännitys pääl, käsis ei kiertäny enää veri, mut laulut tuli luritelua. Luin päiväl ennen konserttia Rondo lehdest viel Sibeliuksesta, ja ajattelin, et hän kyl toivois, et kunhan sydämest laulaa ni hyvä on. Ja ajattelin myös, et näit lauluja laulettiin varmaan Ainolassa, kun he viettivät joulua. Ja nyt vuosien vuosien päästä yhä samat laulut sykähdyttää. Konsertissa esitettiin kaikki Sibeliuksen 5 joululaulua. Niitä on kyl vaikee laittaa suosikki järjestykseen, kaikki kauniita ja tunnelmallisia. Minä lauloin  Jo joutuu ilta ja Nu står jul vid snöig port -laulut.



Ei tää men ikin niinku strömssöös... 

Viikko sit sain kurkkuuni jonku pöpön. Sit otin käyttöön kaikki "poppaskonstit" mitä ikinä tiesin. Burana ceetä aamiaisek ,päivälliseks ja iltapalaks. Luneraa välipalaks. Inkivääri teetä niimpaljo, et hölskyin jo kun kävelin. Nuhaa ei ole tullu, eikä yskääkään, ääni on vaan kähee ja kuiva, ja kuulen oman ääneni jotenkin paksuna. Viime syksynä oli sama juttu, koko syksyn valmistaudun Ääniräätälin konserttin, ja sit ku se ilta vihdoin koittaa, on mulla kurkkutulehdus! Arg! Ja nyt, olen treenannu ja valmistautun, ja sit tottakai pöpö tarttuu kurkkuun kii. Olin eilen kummiski laulutunnil, ja Minna suositteli mulle vesipiippua. Häne kaapist löytys mullekki piippu, ja niin me istuttii ja imettii vesipiippua. Ja se kyl ihan oikeesti kostutti äänihuulia. Otimme kevyen äänenavauksen ja sit joululaulut läpi, ja taas vesipiipulle.



Kenraalit otsa rypys

Eilen illalla oli kappelil viel kenrikset, ja huomasin, et tää kurkkupöpö teki mut murheelliseks, ja kuulin sen omassa laulussani. Ilo oli poissa, harmitus oli liia voimakas. Mut pystyin laulamaan ilman mitään vääntöä, laulaminen oli kuitenkin helppoa, vaiks ääni ei ollu mun oma ääneni. Tein sitten päätöksen ,et laulan kyl konsertissa, imen vesipiippua tämän päivän aikana mahdollisimman paljon, ja sit annan piu paut kurkun limasuudelle.
Tottakai ihmisen pitää laittaa terveys edelle, ja jos on sairas, niin sit ei lauleta, mut tää on nii merkillinen pöpö, kun se ei niinku tule kunnolla päälle, ainakaan vielä. Mut heti auttoi mun mieleeni, kun tein päätöksen ,et kyl nyt kummiski laulan.



Valmistautumis härdelli

Perjantai ku on ,niin oli tietysti ekaks työpäivä. Töissä imin vesipiippua ain sopivis väleis, koitin "säästellä" ääntä, vaiks se ei ehkä ihan helppoa ole, kun esittää kaks kertaa nukketeatteria, mut ääni ei ollu töitten jälkee väsyny.Sit kauppaan, kotiin, ja laittaa itteensä konsertti kuntoon. Valmistautumine lauluun alkaa jo siitä, kun vetää klenningin päälle ja korkkarit jalkaan, ja tänään päätin oikee lakata kynnetki, Sibeliuksen kunniaks. Ja mikä ihmeellisintä, mulla oli kerranki tukka vähän niinku kiinni, mulla oli sellanen koristeelline PINNI hiuksis! Rakas ystävä istui yleisössä, ja oli heti huomannu tän mun erikoisuuteni. Mut tästä se vaan alkaa koostua se lauluesitys ja tunnelmaan virittäytymine. Ja nyt ei ollu sellasta harmitus oloa ku eilen illalla oli,vaan ihan koko sydämestä halusin laulaa juuri nämä laulut. Ja lisätunnetta antoi, kun näin ystäväni siel istumas ja kuuntelemas, en meinaan tiennyt, et hän tuli sinne. Kun tietää,et ainakin yks tykkää susta, ni heti saa voimaa ja rohkeutta lauluun.



Armoa, armoa...

 Olen pitkin syksyä opetellut näiden kahden laulun sanoja, ja tavallaan kyl tiedän et välil osaanki ne, mut ehkä johtuen siitä, että mulla on ollut töissä paljon asioita, muistamista ym., ni olen huomannu,et jonkun asteinen väsymys on alkanu painaa, ja se on ilmenny mm. nii, et sanat ei taho vaan pysyä päässä. Niin annoin itselleni armoa ja päätin pitää sanat edes. Olen aina vaatinu itseltäni,et sanat täytyy olla pois, ajattelin jotenki,et jos minust saa sellasen kuvan,etten  ole valmistautunut kunnolla, että menen yleisön eteen puolivalmiina. Eihän se niin ole. Kyl sitä on ihan täydest sydämest siel laulamas ja on tehny töitä kappaleen, mut on syitä mitkä aiheuttaa sanojen katoamista, väsymys, jännitys, ym, ja sillon pitää vaa olla itsellee armolline. Enkä kokenut sitä kansiotani yhtään haitallikseks, päinvastoin sain siitä varmuutta, kun tiesin,et sanat ei tule katoamaan päästä. Ja me ollaa niin erilaisii, joillakin on ihan mielettömän hyvä sanamuisti, niinku esimerkiks mun ystävällä Pirkolla. Ja sit taas on tämmösii meikäläisen päitä, ku siel ei sanat tahdo pysyä, ja jos pysyyki,ni ne tulee vääräs järjestykses ulos. Tänään muuten lauloin eka kerran julkisesti ruotsinkielellä!



Hyvä konsertti, parempi mieli 

 Meidän oppilaiden joululaulut meni siis iha hyvin. Hattua täytyy meille nostaa, et uskalsimme rohkeesti seistä siel yleisön edessä ja laulaa laulumme. Osa meistä oli ihan ensikertalaisia. Tunnelma oli hyvä ja yleisö oli lempeä ja lämmin. Opet lauloi lopuks niiiiin kauniist Oi jouluyön, et tuli vedet silmii. Ilta oli niin kannustava, et kotimatkal aloin miettiä jo ens joulun laulua, en kyl  viel keksiny mitää. Mut ehkä nyt ensteks tää pöpö pois kurkust. Siis vesipiiputteluu viel ennenukkumaa menoo.

Omena ja veto!

Pitkäst aikaa mulla oli laulutunti, ihanaa! Ja niin mahtava jälkifiilis siitä, ku opettaja sanoo lopuks, et lauloin ku Karita Mattila!! :) :)
Ääniräätäleiden joulukonsertti lähestyy, ja nyt on jo melkei ressin puolel sanojen opettelu. Tänää viilattii joululauluja. Nyt kun olen jo "loppupuolel" harjottelussa, nii silloin sitä alkaa miettiä sanojen painotusta, esittämistä. Tämän päivän ongelma oli se, että kun laulan lausetta, niin puoles välis sitä lausetta sävel muuttuu niin, ett kuullostaa kuin esittäisin kysymyksen, vaiks siin ei ole kysymystä....? Sillo Minna sano,että laita vähä "draamaa" siihe, ni avot, jopas näkymättömät kysymysmerkit hävis, mun sisäinen karitamattila pääsi irti. Tän laulun laulan ruotsinkielel, ja mulle, joka olen lukenu sata vuotta sit koulus ruotsia, on tää vaikee kieli tulkita.

Sibeliusta tietenkin

Minun tarkotus olis laulaa joulukonsertis kaksi Sibeliuksen joululaulua, Jouluvirsi suomenkielel, ja Joulu saapuu portin luo ruotsinkielel. Nyt on kettuvihko kovas käytös, aina ku on hetkikin pient odotusaikaa ja tai muute vaa luppoaikaa, ni opettelen sanoja. Mullahan on se kettuvihko mihin olen kirjoittanut opeteltavat laulun sanat.lue aikaisempi blogi nii tiedät. Nyt täytyy vaan myös muistaa harjotella pianon avul, et osaa laulaa säestyksen kans. Jouluvirres mun pitäis alkaa nelosen kohdal. Ja 10 tahdin kohdas mun vuoro alottaa yykaakoonelJÄ kohdal. Ja Joulusaapuu portin luo laulussa on muutama tauko ku täytyis muistaa eikä hätiköidä eteenpäin. Nii, ja sen laulun alku, kääk,yks sävel pianosta, laske neljään, hengitä siinä jo, ja lähtee. Sibeliuksen joululaulut(kin) on kauniita lauluja, mut ei ne mitään tosta vaan lauluja ole. Niissä on tutkimista ja harjottelemista.

Omena


Kun istuin odotustilassa ennen tunnin alkua ja kuuntelin Minnan ääntä kun hän piti tuntia,ni mietin miten hän sen tekee,et saa äänen syntymään noin helposti ja kauniisti. Me tehdään harjotuksia ja koitan sisäistää ,et miten tuol kurkus ja muual kaiken pitäis olla ja mennä. Sanoin Minnal , et haluaisin kokee sellasen valaistumisen, et jotenki yhtäkkiä mulle välähtäis et näin vaa. Alotimme tunnin äänenavauksil, ja Minna anto ohjeeks omena ja veto. Ja must tuntu, et jotenki lähti kulkee paremmin. Ainaki oli helppo laulaa laata ja liitä. koitin sit siirtää omena ja veto systeemii Sibeliuksiin, ja osittain pystyinki, mut heti se on haasteellisempaa, kun on enempi sanoi ku vaan laa ja lii, ja sit kaikki tauot, laskemiset ym. Mut tuli kyl hyvä fiilis, onnistumisen kokemus.
Nyt vaan laulan, laulan ja laulan. Eiköhän ne sanat jää pikkuhiljaa päähän, tai sit annan ittelleni periks ja pidän  sanat edes. Mut mikä vielä tärkeempää..... Mitä mää laitan joulukonserttin päälle?

Kotikutone Prima Donna

Taa daa daa daa dadaa taa daa dadaa... Toi on Oopperan kummituksen alkusävel, joka on ny koko yön soinu mun päässäni! Ei haittaa toi korvamato! Näin ja kuulin eilen Suomen version Oopperan kummituksest, ja se ei ollu ihankivakasipual, vaan ihan kymppi. Kummitus on mun  lemppari musikaali, niinku must tuntuu, ku ihmisii kuuntelee, et aika monen muunki. Eikä ihme, Lloyd Webber on kyl keksiny nuoteil hyvän järjestyksen. Ja eile Kansallis Oopperan laval ne sävelet meni iha sielun sopukoihi saakka.


Kummitus bongari

Jos kert voi bongata lintui, salamoi, tornaadoi, ni miksei myös Kummituksii. Itse olen nyt bongannu Lontoon, Tallinan ja nyt siis Suomen kummituksen. Sanon Suomen, koska kerran se talo on Suomen Kansallisooppera, ni minust se o meidä kaikkie, vaikkei asukkaa Helsingis. Ja kyllähä tekijöistäki iso osa tulee muualt.  No joka tapaukses nämä olen nähny ja kuullu, ja mieli tekis nähdä vaik kuinka mont kertaa ja vaik misä mais. Sen sävelis ja sanois on vaa jotain ,mikä kolahtaa minuu.


Think of me

Olen itse opetellu Christinen Think of me- soolo laulua, ja pari kertaa esittänyt sen julkisesti, oumaigaadkujännitti. Christine on nuori, kaunis nainen, joka on vasta aikuistumas, ja minä ku laulan sitä, olen hänen vastakohta nainen. Eli pitää unohtaa se, mitä olen nähny ja kuullu ,ja tehdä siit oma tulkinta, aikuisen naisen tulkinta. Mut nyt , eilisen esityksen jälkeen kolahti oikee vaa kovin Christinen Wishing you were somehow here again- laulu. Aah, ei voinu mittää, kyynelet tirisi silmist. Sävel on kaunis, ja eilinen Christine, Sofie Asplund, lauloi sen kyllä todella ,todella kauniisti. Itse olen menettänyt oman isäni liian aikaisin, ni senkin takia tää laulu mua koskettaa paljon... mut kyll toi Lloyd Webber on ihanan sävelen siihe luonu. Mut nyt mul on oma Oopperan kummituksen nuottivihko! Kiitos Minnal et olen saanu tähä asti lainat hänen kyseist vihkoo, mut ain olen toivonu,et sen jostain bongaisin. Ja mää kun en ole yhtään nettiostaja, ni nytpä Ooppera talol oli myynnis nuotit. Voi miten viisast ja ihanaa! Koehyräilin jo takasintulo matkal nuottei läpi.

Kummitus 

Vaiks joka ikine esiintyjä, laulajat, tanssijat ym. on tosi, tosi tärkeit esitykses, ni mulle itselle merkkaa enite  täs Oopperan kummitukses itse kummitus. Hänen rooli on haastava, ääni pitää riittää vaiks mimmosee. Ja vaiks lauletaa mikkien kaut, ni ei se yhtää helpommaks tee, kyl täytyy iha täysil keskittyy ja osata laulut. Ville Rusanen oli eilisen kummitus, ja hän saa multa kyl täydet pisteet. Sain istua eilen nii edes, et näin heidän kaikkien ilmeet tosi hyvin, ja kummitus teki kyllä säväyksen. Huh, toisaalta oli pelottava mies, mut kyl hän taas sai mun myötätuntoniki. Olivat kaikki uskottavia rooleissaan.

Mahtavaa, vois sanoo

täst Suomen Oopperan kummituksest. Minust oli todella hyvin käytetty hyväks lavan koko, sen syvyys ja korkeus. Musiikki on nii mahtavaa välil, ni lavastus sopis just nii tosi tosi hyvin siihe. Olen ihmine, jolle visuaaline puoli merkkaa  paljon, ja nautin eilisestä näystä. Huomaan ,et viljelen nyt tosi paljon tosi- sanaa, mut en keksi ny muutakaa kuvaamaa mun tykkäämistäni, ku en kyl tähä kohtaa osaa sanoo nykysuomeks, et sikahyvä. Ja se, et mukana oli myös oopperan kuoro, teki musiikki elämyksest viel mahtavamman. Hyvä kuoro! Ja kaikki tanssijat ja kaikki kaikki mahtus laval ja se oli nii täydelline, oikee Opera Populaire. Hyvä Suomi, olen nii ylpee täst! Nii, ja se viel teki Suomen kummituksest mun mielest paremman ku Tallinnan, koska meil laulettii englanniks. Anteeks vaa, mut mun mielest tähä sopii englanti, ja laulajat  oli viel treenattu lausumaa hyvi.


Voi kumpa... 

Siel ku istuin penkil kyyneleet silmis ja haltioituneen näkemästäni ja kuulemastani, ni iski semmone pieni suru, et voi ku määki olisin pienen, nuoren saanu sellasen rohkeuden ,et olisin uskaltanu men vaa heti laulutunneil ja koettanu siit saada ammattii. Emmää sano sitä kateudeks, koska kateudes on ain pieni negatiivine vire, vaa iha semmone iso voihkaisu,et voi kumpa... Olis niii ihanaa olla lavalla,  asut päällä ihanie lavastuste keskel ja esittää yleisöl ihanaa musiikkii. Tää nyt ammattilaisten korvis kuullostaa varmaa tosi naivilt, mut tää on penkis istujan haave, sellase, kene parasta enne - päiväys on jo menny. Siks on nii ihana mennä kuuntelmaa ja katselee erilaisii esityksii, ja eläytyy siihe kaikkee. Eikä ne todellakaa tartte ol ain tällasii isoi juttui, vaa nautinnon ja hengen ravintoo saa ihan oman kaupungin erilaisit esityksist. Kehotanki kaikkii seuraamaa oman paikkakuntans kulttuuri tarjontaa, siel on helmiä!


Vaakkuki saa laulaa

Jälleen kerra sain omaan laulamiseen vaan intoo, ku näin ammattilaisten laulavan. Joo, joo, ei tule must enää ammattilaist, mut ei se estä mua laulamast! Ja nyt ku käyn tuol Ääniräätäleil, ni he antaa ain välil mahdollisuude kokeilla esiintymist, jos ja kun siihe piinaa haluu ittse laittaa. Ja nyt mul on uus nuottikirja! Mikäs täs on ollessa ja lauleskellassa. 
Ja ens viikonloppun tunnelmast toisee, Mamma mia! Kyl musiikki o ihanaa!

Epävarmuusmato

Menin taas parin viikon tauon jälkeen täpinöissäni laulutunnille. Oopperakammarin festarit oli antanut lisäintoa, ja olin miettinyt jo etukäteen, et mitä tunnilla laulettaisiin. "Alkujumpan" jälkeen äänenavausta. Heti kunnon keskittyminen, kroppa, hengitys... Tuntu hyvältä.



Joulun tunnelmaa

Ekaks lauloin Sibeliuksen joululauluja. Olen kotona niitä kyllä reenannu, mutta kun en osaa tarpeeks hyvin itteäni säestää samal ku laulan, ni on hyvä käydä niitä tunnilla läpi Minnan säestyksellä. Molemmissa lauluissa on tarkat tauko paikat, pitää kuunnella säestyksen kulkua, et lähtee oikealla iskulla. Ja kun koetan nyt laulaa ilman ,et nuotit on esillä, pelkät sanat vaan, niin harjoitan korvaani kuulemaan ne taukopaikat. Tarkoitus olisi laulaa nämä laulut Ääniräätälien joulukonsertis, niin nyt jos koskaan on korkee aika niit harjotel. Mitä enemmän laulaa ja harjottelee, sen varmempi olo konsertis. (Jännityst se ei kyl poista...) Tuntu hyvältä, ja tauotkin jäi jo mieleen. Ruotsinkielisissä sanoissa vielä hiomista, mut eiköhän nekin ala sujumaan.



Möröt pois

Seuraavaks halusin Minnan mielipidettä miten mulle sopisi, tai eikö sopis , Once upon another time -laulu, Lloyd Webberin sävellys. Minua on pyydetty mukaan musikaalikonserttiin keväällä -16, ja siellä mahdollisesti laulaisin duettona tämän biisin. Se on kaunis laulu, ääntämiseltään ei kovin haasteellinen. Korkealle mennään, A:ssa käydään, mut onneks Aa:n kohdal "helppo sana". Mut vaatii hyvän tuen, hyvän hengityksen ja pitää olla valmiina koko ajan, hereillä niin sanotusti. Ensin harjoittelen sen yksikseni, ja jossain vaiheessa duettotreenit. Pitäis heti poistaa mielestä "möröt". Ne on sellaset kohdat kappaleessa, mitä alat jo odottaa, et koska se hankala kohta tulee... sitten se lähestyy, lähestyy, nyt ollaan siinä... Ja niin on psyykannu ittensä sellaseen jännitys tilaan, et ei tietenkään onnistu. Jos nopeasti oppis laulamaan ilman nuottipaperia, ni silmä ei näkis niitä "mörkö" paikkoja. Ja minä ainakin pystyn paremmin keskittymään, kun en enää tarvi sanojakaan edessäni. Tuntu hyvältä, mut vaatii kunnon treeniä. Ja se alotettava nyt heti, sillä tämän ikäsel naisel aika menee nopeemmi ku nuoremmil.



Minä ja Mozart, ou mai kaad!

Loppu tunnil viel ripaus Mozartia, La Clemenza di Tito. Tää on nyt se italiankielinen, korkeella käydään ja nuotit juoksee ylös alas. Kaunis laulu, mut sen aikana ei sais yhtään herpaantua. Koitin seurata tarkasti nuotin kulkua, ja lyijykynä merkintöjäni sanojen lausumisesta. Yritin löytää oikean nuotin, yritin ääntää sanan edes vähän oikein, yritin pysyä kärryil. Uuh, se oli rumaa. Siis minä tein siit rumaa. Ihan liikaa asioita, tekniikka ihan hunningolla. Minna ehdotti, et harjottelisin kotona pelkästään jaa- tavulla, niin voisin paremmin keskittyä tekniikkaan, et mul ääni tulis helpommin. Hän kannusti mua ja puhui kappaleen haasteellisuudesta. Minna tietää, et otan äkkiä siipeeni, ku joku ei suju, koska olen niin kärsimätön ja haluaisn ,et osaisin heti. Hän kannustaa ja löytää hyviäkin asioita mun laulusta. Koitin selittää itselleni, et ääni jo väsynyt työpäivän jälkeen, tunnilla jo laulettu montaa biisiä moneen kertaa, ja en varmaan enää keskittyny kunnol. Ja tottahan noi kaikki on, mut sisällä alkaa pieni epävarmuuden mato kalvamaan. Et jos korvas ensi vaivaa korvamato, ni välil sit mieles epävarmuusmato. Huh, huh.



M M M ... 

M on niinku mieliala kirjain. Mieli menee välil vähän niinku toi ämmän viiva, ylös, alas, ylös, alas... Ei se nyt varmaan tolla vauhdilla mene edes takasin, mut laulaminen on vaan jotenkin niin henkilökohtasta. Sitä laulaa omana itsenään, ja jos sanotaan ,et ihmises on 80 % tunteita ja 20 % järkeä, niin ei mikään ihme, et välillä fiilikset menee niinku ämmän viiva.



Järki mukaan keskusteluun

Ja sit kun on vähän aikaa rypenyt, et ei täst mitään tule, miks käyn tunneil, rahan haaskuta ja kaikke sellast mieltä ylentävää, niin sit alkaa pikku hiljaa järkikin osallistua keskusteluun: minähän vasta OPETTELEN laulamaan paremmin, tai pitäiskö sanoa laulamaan helpommin, en ole ammattilainen, vaan opettelen sitä ihan oman aikataulun mukaan,ja kun miettii taaksepäin, niin olenhan jo paljon oppinutkin ja kehittynyt. Ja jos haluun et koko ajan kaikki on helppoa, ja et koko ajan on tunne et oi miten osaan, ni sitten laulan vuodesta toiseen saman tyyppisiä lauluja, pysyn turvallisella mukavuusalueella. Mut jos oikeesti haluun oppia, ni sit on hypättävä turvallisten, tuttujen laulujen ulkopuolelle, otettava uusia haasteita, vaiks nyt sit esimerkiks Mozarttia. Ja kun alkaa vähänkin sujua, niin iloittava siitä, ja sitkeesti opeteltava lisää.
Onneks on ope, joka on kärsivällinen ja ymmärtää tällasten hätähousujenki epätoivon hetkiä. Onneks ne hetket menee ain ohi, ja ämmän viiva kipuaa ylöspäin.

 

Vaakku kuuntelee...

ja katselee ja oppii ja innostuu vielä lisää!

Jos nyt olet varannu suklaata ja teetä ittelles ja meinaat, et ompas kiva taas lukea Vaakun blogia, ni et taida ehtii suklaata syödä ja teekää ei ehdi jäähtyy, sillä tää on nyt iha lyhyt kirjotus. Haluun vaa viel heti kuulemani jälkeen kirjottaa fiiliksist. Nii, ja jos mun tekstit ain pursuu karseita suomekielen virheit, ni nyt pursuu viel enempi, ei pysty sellasiin keskittyy, ku olen nii innoissani.

Turus oli nyt täl viikol Oopperakammarin järjestämät festarit, ja olin tänään kuuntelemas kahta esitystä, Bon Appetit! ja Hospital -saippuaooppera. En nyt täsä lähde niist sen enempi kertomaa juonta ym., tähä voi  lisät,et netist varmaa löytyy tietoo ja Turu sanomis oli tänää kirjotus, vaan mää haluun siitä nyt kirjottaa, kuinka innostavaa on nähdä ja kuulla hyviä esityksiä! Se ilo ja energia mitä tänään näin lavalla ,innosti niin, et koko kotimatkan  lauloin täysillä ! Siis ajoin yksin meiä omal autol, et en missää bussis pitäny ilmaiskonserttia. Ja koska olen myös pikkiriikkisen turhamainen nainen, ni mietin myös matkalla mitä esim. puen päälle joulukonserttin. Koska tämän päiväses esitykses  puvut ( ja korut) sopi nii täydellisesti esityksiin, ni se herätti mun turhamaisuus geenin, tai minkä lie, ja innoisssani sit asujakin mietin. Kyl se aina on kaikes, et kokonaisuus on tärkee.

Oli oppivaista seurata ammattilaisten esiintymistä. Tämän päiväset esitykset mun mielest ei ollu mitää helppoja, koska ensinnäki ne molemmat oli komediaa, ei o helppo saada ihmisiä nauramaa, ja vaikka se kaikki oli hauskaa ja tekemiset välil iha kohellust, piti osata laulaa ja pitää itsens hyväs kuosis, et ääni toimi kauniist. No he oli siis kaikki ammattilaisia, mut minä seurasin just ihaillen sitä osaamist. Ja jos heit jotain jännitti, ni miten he sen jännityksen kans selvityy?

Voi et oli tosi piristävää oopperaa tähä kohtaa, ku just ollaa siirrytty talviaikaan. Laitoin sen tunnin, joka kevääl meilt otettii pois ja nyt annettii takas, tähä oopperaesityksen katsomisee, ja se kannatti. Seuraavaks menen kuuntelee ja kattoo Oopperan kummitust Helsinkiin. Mut mikä parast, torstain mul on laulutunti, mahtavaa!

Lapsuuden laulut

Äidin laulu on parasta

Kun olin kolmen kuukauden ikäinen, sain ensimmäisen laulukirjani, Pesonen, Urho: Sanoin ja sävelin 1. Äitini lauloi minulle  kun olin pieni vauva. Olen oppinut häneltä monta laulua, ja kun opin lukemaan, aloin itse laulella laulukirjoista, äiti opetti sävelen, ja jos hänkään ei tiennyt säveltä, keksin sen itse. Ja pikku hiljaa laulupaikaksi tuli se Pikon pihan männyn latva. Siellä lauloimme Laulan ja soitan- kirjaa läpi kannesta kanteen. Osan niistä lauluista olimme oppineeet koulussa, osan opetti äiti. Niin, ja silloin sai ostaa sellaisia pieniä vihkosia, missä oli sen ajan suosituimpien iskelmien sanat, olisiko ollut joku Toivelauluvihko. Siitä lauloimme kaikki osaamamme iskelmät ja käännös Euroviisu laulut.


Oi kuningasten kuningas

Lastentarha ajasta muistan tosi vähän, mutta muutama laulumuisto sieltäkin. Kapteeni katsoi horisonttihin oli poikien laulu, ja me tytöt lauloimme Pieni tytön tylleröinen. Lauloimme myös virttä Oi kuningasten kuningas. Silloin teeveestä  tuli lasten ohjelma Niksulan tv. Siinä oli kuningas- marionettinukke. Ja aina kun lauloimme tätä virttä, luulin ,että lauloimme tästä Niksulan kuninkaasta.


Laulut pysyy tallessa

Kansakoulu ajasta en paljoa muista, mutta lauluja on jäänyt muistiin, Tuuli hiljaa henkäilee, Murheesi suista, Syksy jo saa, Paimenpoika, Saunavihdat... Ja yhdestä joulujuhlasta on  "katkera" muisto, kun olisin halunnut tanssia lumihiutaleena, niin "jouduinkin" laulamaan kuorossa kun muut tanssi.
Oppikoulussa opin isänmaallisia- ja maakuntalauluja. Kuullos pyhä vala - laulun sanat osaan vieläkin, mutta suosikkini taisi olla Mun isäin oli sotamies. Opettaja sanoi, että jos sen laulaa täydellisesti laulukokeessa  ,saa kympin. En uskaltanut koettaa, mutta yksi toinen yritti, ei saanut kymppiä.
Joskus 70- luvulla vietettiin jotain YYA- sopimuksen vuosijuhlaa. En todellakaan ymmärtänyt mitään siitä silloin, mutta meistä oppilaista oli koottu pieni kuoro, ja opettelimme sekä Maamme laulun , että Neuvostoliiton kansallislaulun. Laulut nauhotettiin mangnetofoonille, ja  meidät vietiin elokuvateatteriin katsomaan Sotalaiva Potamikkia, ja ennen elokuvan alkua kaikki seisoi ja kuuntelimme nauhalta nämä laulut. Elokuva oli muuten karmee.
Lukiossa laulettiin jo Euroviisu biisejä. Jokaisella aika kaudella on omat laulunsa, mutta tärkeintä olisi ,että lapset oppisivat paljon lauluja. Ja että jokainen saisi iloa ja intoa laulamiseen, oli ääni minkälainen tahansa. Sillä kun vanhuus koittaa,  voi alkaa unohdella monia asioita, mutta laulut pysyy tallessa.


Joulu on laulun aikaa 

Noin kymmenen vuotiaana sain aloittaa pianotunnit. Eka joulu pianon soittajana oli ihanaa, kun sain ensimmäisen joulunuottivihon, ja opin säestämään itseäni samalla kun lauloin , ja lauloinkin täydestä sydämestä koko vihon läpi. Jouluyö juhlayö oli keskiaukeama laulu, ja aah niin ihana sävelmä. Tunteella ja pedaali alhaalla....,äiti ja isä parka.
Ei mikään ihme, että Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet vetää joka vuosi kirkot täyteen ihmisä. Kaikki saa laulaa täydestä sydämestä vanhoja ja uusia joululauluja. Yksi suosikeistani on En etsi valtaa loistoa. Sitä kun laulaa oikeessa moodissa, saa itsensäkin kyyneliin omasta laulusta.
Nyt onkin jo taas aika opetella sanoja, Ääniräätälien joulukonsertti lähestyy...


Ura sanoittajana  

Kansakoulussa opin monta mollivoittosta laulua, varsinkin syksyaiheiset laulut olivat mieleeni. Kirjoitin silloin surumielisen runon syksystä, lintujen lähtemisestä, ja ihana pianonsoiton opettajani sävelsi siihen surumielisen sävelmän. Innostuin siitä niin, että aloin tekemään sanoituksia soittovihkoihin. Beethoven ei tiedäkään,että hänen eräs sävelmä kertoo Lapin ruskasta. Sanoittajan ura ei kestänyt kauaa, itsekritiikki kasvoi.
Isoäitini antoi minulle silloin isäni vanhoja pianonuotteja. Hän toivoi, että opettelen soittamaan ja laulamaa niitä. Heijastus ja Kodin kynttilät oli meidän molempien suosikit.
Mutta mikä on, että muistan kyllä nämä kaikki vanhat biisit, mutta nyt ei meinaa millään jäädä sanat päähän.


" Näin laulaa partiotyttönen..."

Partiossa on saanut varmaan eniten laulumuistoja! Retkillä, leirillä, kursseilla, nuotiolla kaikilla reissuilla, aina on laulettu. Olen elämäni aikana hankkinut monta partiolaulukirjaa, olen saanut laulumonisteita, olen itse tehnyt niitä. Olen laulanut isossa joukossa, pienissä porukoissa, suomeksi, ulkomaankieleksi, hiljaa, kovaa... Ensimmäinen partiolaulukirjani oli Laulajatyttö. Sitten tuli Ritariballadi, siinä oli jo vähän "villimpiä" lauluja, mm. Meksikon pikajuna. Nyt lauletaan OEK: sta , ja sieltä löytyy jo mm. Juicea. Aina on joku laulu liittynyt tapahtumaan. Noin kymmenen vuotta sitten siskoni kanssa olimme erään alaleirin vetäjiä isommassa leirissä. Olimme savolaisia, ja meidän tunnarilaulu oli Suhmuran Santra. Äiti oli kutonut meille lapaset, kummalekin yhden, ja niistä tuunasimme käet, siis käkilinnut. Käet laulatti lapsia ja leirin päätyttyä varmasti joka "savolaislapsi" osasi ainakin Suhmuran Santran.


" Mä mistä löytäisin sen laulun..." 

Mä olen löytänyt sen laulun... ne laulut. Laulut on kulkenut koko elämäni ajan mukanani. Äitini antoi sen mulle, halun laulaa. Laulan kotona,  laulan töissä ja käyn laulutunneilla, koska haluan oppia, haluan hoitaa ääntäni ja haluan laulamalla tuoda iloa muillekin. Ja ihanaa kun kohta on joulu ja saa laulaa joululauluja! Ja muuten, mun äitini osaa varmaan enemmän lauluja kuin minä. ♥

Iloa ja surua

Maailma on ihan pullollaan lauluja ja sävellyksiä. Varmaan jokaisesta asiasta,  aiheesta, tunteesta.... kaikesta, on tehty jo musiikkia. Ja lisää syntyy joka päivä. Ihana asia.

Minull on nyt viime aikoina laulamiseen liittynyt sekä iloa, että surua.

Matkamiehen virsi

Kaikista pitkäaikaisimman ystäväni, Pirkon, isä kuoli muutama viikko sitten. Heidän pihalla kasvaa se mänty, missä me Pirkon kanssa"aloitimme" lauluharrastuksen. Pirkon isä  aina kannusti meitä laulamaan ja joskus järjesti meille esiintymistilaisuuksiakin. Minä tunsin Pirkon jo ennen hänen syntymäänsä, ja Pirkon isä tunsi minut ennen kuin minä synnyin. Nyt saan laulaa hänen hautajaisissaan.

Moni kysyy minulta miten pystyn laulamaan hautajaisissa. No en koskaan tiedä etukäteen pystynkö, mutta toivon,että pystyisin laulamaan sen mitä olen ajatellut. Minusta hautajaisissa laulaminen ei ole esitys, ainakaan siis silloin , kun tuntee joko vainajan tai omaiset. Minusta se on minun mahdollisuuteni sanoa jäähyväis-sanat, ja koittaa laululla sanoa lohdutuksen sanoja läheisille. Se on rukous.

Lauloin myös oman isäni hautajaisissa.Halusin  laulaen sanoa isälleni jäähyväiset, ja olin sanonut äidilleni, että jos en pysty, niin sitten laulu vaan jää kesken. Jostain sitä voimaa sain, ja sain laulettua koko laulun. Ja niinhän se on, että  jos vaan joskus ei pysty laulamaan loppuun liikutuksen takia, niin sitten ei vaan pysty. Onneksi sitä on ihminen ,eikä kone, tunteet saa näkyä. Siksi kai live- musiikki on aina levyä suositumpaa....

Hot Dogs

Kuumat koirat ovat sitten taas saaneet laulaa ilosta. Yhden toisen ystäväni kanssa perustimme vuosi sitten jouluna duon, Hot Dogs, kun halusimme laulamalla kerätä koiratarvikkeita koiravanhuksille. Olimme erään marketin sisällä, koiratarvikeliikkeen edessä, ja lauloimme joululauluja. Se oli niin positiivinen kokemus, eikä marketin kassatkaan juosseet karkuun, että menimme tällä viikolla samaan paikkaan laulamaan lasten lauluja! Se oli hauskaa meille, ja ilmeisesti myös kuulijoille, ja samalla saimme koiravanhuksille kerättyä peittoja.

Olimme pukeutuneet koiriksi, ja meillä oli oikeen maskia naamassa. Säestimme kitaralla ja erilaislla rytmisoittimilla itseämme. Olimme valinneet aika monta vähän vanhempaa lastenlaulua. Ja yleisömme oli ihanaa! Lapsia tuotiin ostoskärryissä, vaunuissa, rattaissa meidän eteen kuuntelemaan, jotkut istuivat lattialla.

Harmi, kun radiossa ei enää tule lastenlaulujen toivekonsertteja. Muistan, kun oma isäni nauhotti mangnetofoonille radiosta lasten lauluja, ja niitä sai sitten kuunnella jälkeenpäin. Ja niitä samoja lauluja Hot Dogs nyt lauloi, " Korrrrrpikuusen kannon alla on Mörrrrrrimöykyn kolo..."
Kyllä se joulukeikka tarttee taas tehdä.

Räätälille

Mulla oli noin kaksi viikkoa lunssaa, ja jouduin jättämään laulutunnin väliin. Ja nyt kun vihdoin taas pääsin tunnille, oli tunne niin mahtava. On niin ihana mennä sinne, ja sanoa Minnalle,et nyt on kuule ääni viel vähä kähee, et voitasko nyt vaa laulaa "pienesti", ja hän ottaa sit sellasia äänenavaus- ym. treenejä, jotka auttaa ja saan ääneni kulkemaan helposti. Nyt oli sellanen tunti,et oopperat ja musikaalit sai jäädä väliin, nyt lauloin
 " Niin kuin muuttolintusen tie kotoa kauas matka vie..."

 
"Ota hänet vastaan

meillä on niin ikävä, ota hänet vastaan murheellisten ystävä. Ota hänet vastaan silta yli pimeyden, ota hänet vastaan syli rakkauden." Anna- Mari Kaskinen ja Petri Laaksonen ovat tehneet tämän kauniin laulun.
Lohduksi meille kaikille.

Laulutunti

Jokasen laulutunti on tietty omanlaises, ja mullakin on ollu elämäs muutama eri opettaja ja kaikil heil on oma opetustyylinsä, mut nyt mun tunti on suurinpiirtei tän tyyppine:

Merimetso

Me alotetaa ain ns. alkuvenyntyksel. Jokaseen venytykseen kuuluu tietysti, et hengitän hyvin, ja samal ns. vähän rauhotun. Laulutunti on ain työpäivän jälkeen, ja kun töist menee laulutunnil, on ehkä levoton ja semmonen hektinen olotila. Kun pysähtyy, hengittää ja venyttelee lihaksia, pystyy paremmin keskittymään laulamiseen ja sen opetteluun. Ei me nyt mitään jumppatuntia siin vedet, mut sen verran,et lihakset liikkuu ja saa paremman ryhdin. Ja aika usein huomaan, et onkohan sitä työpäivän aikana tullu ollenkaa hengitettyy. Merimetso on hyvä liike. Siin taipuu eteenpäi nii, et kattoo lattiaa päi ja kädet on niinku linnu siivet. Näytän iha lentävält merimetsolt.

Voi voi voi....

Seuraavaks äänen avaust. Jos ikkuna ois auki, ja ohi kulkis joku, ni kyl hän pikkuse ihmettelis sitä ääntä mitä laulustudiolt kuuluis sil hetkel.  Ens mietitää kyl mitä laului laulan sil kertaa, ja sen mukaan Minna ohjaa erilaisia harjotuksia. Kyl äänenavaus luritukset, pärinät, sihinät, purinat, pörinät on ain nii kummallisii, et ei niit pysty näi kirjallisesti kuvailemaa. Joskus olenki sanonu, et jos tallentais kaikkie opettajie erilaisii harjotuksii jollekki nauhal, ni olis aika mielenkiintost kuultavaa. Ja ne kaikki kuvailut mil lauluopet yrittää saada oppilaan ymmärtämää mitä hänes niinku pitäis tapahtua kasvolihaksis, suussa, kurkus, vatsas.... Kyl Minna välil näyttää kuviaki "ihmise sisuksist", et ymmärtäisin, mitä pitäis tapahtua ja miten se tehdään.
Äänenavaus on tärkee, se on vähä sama ku urheilijat lämmitelee lihaksiaa enne urheilusuoritust. Nii sitä pitäis joka aamu avail ääntään, varsinki puhetyöläiste, mut totta kai hyvä ois kaikkie aamujumpat myös äänen kans.

Pallo

Nykysi jokasel taitaa ol koton semmone jättisuuri pallo huonee nurkas, oisko sen viralline nimi kuntopallo. Mulla se koton on pölyn peitos, mut Ääniräätäleil sitä kyl käytetää. Minä käytän sitä Minnan vinkist nii,et istun sen pääl ja joko avaan ääntä tai  lauluja laulan. Olen todennu, et sen pääl on tosi helppo laulaa ja ääni tulee helposti, ryhti on hyvä. Esiintymisiin kannattais ottaa pallo mukaan. Tarttis vaa olla niin levee hameen helma, et palloa ei näkyis kun sen pääl istuis. Niin tulis ääni helpost! Mieslaulajil mulla ei ole antaa sellast vinkkii, et mitä he vois pukee pääl nii ettei se pallo näkyis. 

Lepakko, Sibban

Sit on "oikeitte laulujen " vuoro. Ja se on tietty meidän oppilaiden mielest se paras osa tunnist, vaiks äänenavaus on just sitä harjotust missä oppii käyttämään ääntänsä oikein, lauluis se oppi pitäis sit ottaa käyttöön. Ne jokka on lapsen käyny piano tunneil ,ni tietää mitä tarkotan, jos sanon, et äänenavaus on ku Czerny harjotukset. Opettelen tällä hetkel noin kolmea laulua, kaikki erilaisia. On kiva kun on muutama opeteltava samaan aikaan, ni voi välil vaihdella, ettei joka tunti laula samaa, koska opettelu voi viedä kuitenkin tosi kauan aikaa. Ja jotkut kappaleet on vaan vaativampia. Oikeastaan mulla on nyt viiden laulun nuotit tunnil mukana, koska joulu lähestyy ja Ääniräätäleitten perinteinen joulukonsertti, ni nyt on tietysti aika harjotella  joululauluja.

Joko se tunti ny meni?

Ain se tunti menee liian nopeesti. Olen nyt kertonut miten minun tuntini etenee noin suurinpiirtein, mut totta kai siihen kuuluu mukavaa rupattelua, naurua ja joskus jopa itkua. Laulut, laulaminen nostaa tunteita pintaan. Oma tunnetila jo tunnille tultaessa vaikuttaa siihen naurattaako vai koenko turhautumista. Joskus tuntuu, et hei, osaan minä jo jotenkin laulaa, ihanaa, tää menee hyvin, osaan, tai sit voi olla semmonen päivä, et äh, tää on iha ajan ja rahan tuhlaust, en opi mitään, liian vanha.. ja kaikkee semmost itsesääli- tyyppist. Ihminen ei onneks ole kone. Laulaminen on luonnollista, ja oisko se luonnollisuus just se syy, et kun tunnilta lähtee, on enimmäkseen aina hyvä ja energinen olo, ja vaiks sit joskus on itselleen harmissaan, niin hyvä olo voittaa, ja jo alkaa odotamaan koska on seuraava tunti. Ja kun seuraava tunti taas koittaa, ni huomaa, et munhan piti harjotella kotona joka päivä...

 

Laulajan kroppa

Kurkku

Viimeks ku menin tunnil, laitto Minna pianon pääl kurkun, siis ihmisen kurkun, ja paperisen tietty. Hän oli siis askarrellu sellase oikeen näköse kurkun, mistä hän näytti mulle konkreettisesti mitä mun kurkus tapahtuu, ku laulan. Se kyl kieltämät autto hahmottamaa asiaa, ku näki mimmoset kannut ynnä muut siel heiluu tai värisee. Mut samal kyl ajatteli, et voi kauhia tää on vaikeet. Ku pitäis tavallaa niinku ajatel,et miten sitä laulaa ja miten kurkkuus pitää, mut tavallaa samal unohtaa ajattelu ja antaa vaan automaattisest mennä. Mut tätä se opettelu on, ja ei muuta ku vaa harjotteluu ja harjotteluu. Onneks käyn räätälil.

Keuhkot

No sit keuhkot. Niitähä tarvii laulaja, niinku tietty kaikki muukki, mut nyt sit tarttis miettii tota hengittämist. Ei saa haukat ilmaa, ei saa puhaltaa kaikkee yhtee hyömyy ulos, ei saa vaa pikkuse vetää toho rintakehää ilmaa... Mul on ollu hengittämis -stressi laulutunnil, nyt se alkaa jo helpottaa, ku Minna käski mun lakat ajattelmast hengittämist. Sehän on ihan luonnollist, siis hengittämine, mut sit ku sitä alkaa miettii, et riittääkö se ilma ja misä kohtaa ottaa lisää ja et osais hengittää sillai rauhas. Mää oon saanu itteni välil ihan solmuu täs asias. Viime tunnil me tehtii semmost harjotust, et puhalsinki fraasin välil ilmaa myös ulos päi! Kokeiltii,et kui pienel henkimääräl sitä pärjää. Se oli kyl vaikee harjotus, mut siin huomas, et kyl pärjää välil iha pienelki happimääräl. Nää hengitysjutut on vaikeit selittä, vaikeit ymmärtää ja viel vaikeempi toteuttaa. Mut  tärkee asia, mist koko aja oppii tunnil lisää.

Lavat

Kauhian  tärkeet ois pitää ryhti hyvän. Ja sil vaa ei voi mittää, et iän myötä alkaa olkapäät painumaa alaspäi. Mut siihenki pitää vaa kesittyy ja koittaa suoristaa ittees ja tehdä jottai jumppaliikkei. Ain sillo tällö Minna antaa mul kepin kättee ja pidän sitä tuol selkäpual ja nostelen sitä ylös alas ja saan näin lapoihi liiket. Mul on yks fysioterapeutti antanu semmose ohjee, et menen lattial makaamaa semmose pilatesrullan pääl, nii et se rulla menee selkäranga al. Sit pienet painot kättee ja siit sit lasken käsii ylhäält sivul tai pään taakse. Mut on se kumma, vaiks laitan sen rullan keskel huonee lattiaa ja painot siihe vieree, ni ei, sujuvasti kävelen sen rullan yli, en edes nää sitä rullaa ja niit painoi, ja vaiks löisin varpaaniki niihi puntteihi, ni en vaa saa itteeni siihe lattial venuttamaa. Sujuvasti suljen silmät kaikelt jumppaan liittyvält.

Vatsa

Tää vatsa alue juttu on kans vaikeet. En edes osaa mitää siit sanoo. Sekin liittyy tähä hengittämis systeemiin. Ja lantion vois viel lisät tähä samaa pakettii. Lauluopettajil on erilaisii mielikuva esimerkkei mil he koittaa saada meit oppila ymmärtämää tätä ihmisen sisuskalu toimintaa sillo kun laulaa. Ne on kyl hyvii, koska sillai pikku hiljaa alkaa ymmärtää mitä kehos tapahtuu, tai mitä siel pitäis tapahtuu. Vatsaan tietty liittyy myös se mitä siel vatsan sisäl on. Minul esimerkiks ei sovi maitotuotteet ja suklaa enne laulamist, tai toi suklaa ei nyt sopis laulun jälkeekää, mut josku vähä palkinnoks... Laulamine ei myöskää oikee toimi jos vatsa on ihan täynnä ruokaa, mut ei se kyl suju nälkäsenääkää. Jokasen vaa pitää löytää se ittelleen sopiva ruuan määrä ja laatu.

Pakarat ja polvet

Laitoin nyt noi pakarat ja polvet samaan käsittelyyn, kun ne nyt tavallaan ei liity laulamiseen, mut tavallaan liittyy, tai ainakin mulla. Me ollaa tunnil tehty semmone havainto, et välil jännitän esim. pakaroi tai polvii ihan pinkeeks, tai sit voin pitää toist kättä nyrkis. Ja se on kyl iha turhaa jännittämis, ja se vie energiaa iha väärii paikkoihi. Mut tääki on haaste, et ens ku muistaa kaikki ryhdit, hengitykset, kurkut ym., ni sit viel seisot ihan renton, ettei jännityst missää. Laulamine pitää tulla tost vaa helpost, eikä nii,et keho iha krampis ja  kädet ja jalat tekee jottai omii kuvioi. se on aika opettavaist tunnil laulaa ison peilin edes.

Kasvot

Laulutunti on joskus, tai aina aikamoist naaman vääntelyy. Posket ylös, otsa alas , hampaat niinku haukkais omenaa, kieli sin, huulet tän... Huh. Sais aikamoisen kauhugalleria kuvasarjan laulutunti -ilmeist. Ja joskus vaan menee nauruks , ku me ollaan niin hassun näkösii. Mut oikeesti kaikki kasvolihakset on iha yhtä tärkees osas ku keuhkot ym. Esiintymiskasvot onkin sit taas oma juttuns. Laulun sanat ja tunnelma tekee sen kasvoilmeen, mut hyvä siinäkin on pohtia, ettei vaan esim .ylä- ääniä laulaes nosta silmii ja otsaa ylöspäi.

Aivot

Ai kauheet, nyt kun mää luen tätä mun kirjotust ittekki, ni iha hiki tulee, et miten ihmees sitä voi ja pystyy laulamaa, ku näin pal kaikkee muistettavaa, ja sit pitäis viel ne sanat ja säveletki osat. Mut laulaja on kokonaispakkaus,  se on opettelua ja harjottelua koko ajan. Ja on päivii ku tuntuu,et nyt se laulu sujus ja  huomaa,et oikeesti on oppinu jotai, ja sit taas on välil päivii ku miettii, et minkä ihmeen takia mää käyn tunneil, ei täst mittää tuu. Aivot tuli ny viel viimiseks otsikoks, ku sielt kai ne tunteet ja fiilikset lähtee. Ja ainaki sielt lähtee se keskittymise taito. Huh, ja se se vast taito onki..... Joka tapaukses laulamine on iha parasta ja se antaa energiaa, ja maailma on täynnä ihania lauluja! Laula sääki.

Korvamato

Laulutunnilt ku lähtee kotii, saa melko varmasti mukaansa yhden madon, korvamadon. Päässä alkaa soida joku niist lauluist, mitä tunnilla on hoilotellu usseempaan kertaa. Mutta miks se mato ei sit soi koskaa sillo, kun tarttis ihan varmasti osata ne sanat?

Lalala...? Hmm hmm...

Mun "vakkari" esiintymiset on kaks kertaa vuodes, (paitsi jos just sillon on se vuoden lunssa pääl) Ääniräätäleitten (www.aaniraatali.fi)  kevät- ja joulukonserteis, mis me oppilaat saadaa esiintyä. Ja vaik kui on korvamato soinu päässä ja tietää, et siel ne sanat on, ni ku olet yleisön edes, ni poks!, ja ne sanat on jossai ja se korvamato kans. Joo, voishan aina pitää sanoja edes, ja välil pidänki, mut välil on sellasia lauluja mihin sellanen systeemi ei oikeen vaa sovi. Ja hyvähän se on muutenki muistilihasta reenata.
Vaikka en nyt mitään miljoonia, enkä edes satoja kertoja ole esiintyny laulavana, ni kummiski sen verra moneen kertaa, et on tullu koettuu sekin, et sana on hävinny ja siihe pitää sil samal sekunnisadasosal keksii joku korvaava. Ain ei sovi vaa lallatel eikä hymistel siihe kohtaa....

E tu l`ultimo sarai ch`abbia...

 Sanat on kyl tosi tärkeet, mut en menis tietty säveltäkään väheksymää, molemmat ne tarvitaa. Samaan aikaan täs opetellaa sekä ettää. Minna on antanu mul hyvän vinki, et kirjotan sanat paperil ja oikee ääneen luen ja mietin mitä haluun niil sanoil sanoo ja millai. Ja sit jos sanat on ulkomaankielel, ni kyl ne tarttee saada selvil, et mitä siin oikee suomeks sanotaa. Jos vaik ny italiaks just joku dramaattisesti vuodattaa surun kyynelei, ja mää sit laulan sen oikeen ilosesti, ni pieleen menee tulkinta. Mainitsin nyt ton italiankielen, vähän täs niinku oikeen brassailen, et ihan ooppera- aariaaki olen täs alkanu opetel. Se on sit iha eri juttu, opinko koskaa. Ai nii, laulettiiha me Pirkon kans Santta Lucia italiaks yksil juhannusjuhlil vuonna 1970.

The

Jos suomalaiset sanat on vaikee muistaa, ni viel vaikeempaa on muistaa jollai vieraal kielel. Kui nois muis kielis onki niimpal semmosii pikkusii sanoi, jol ei oo mitään sen kummempaa sanallist merkityst, mut se vaan on pakko olla siin, esim. nyt vaik toi englannin the. Ne kaikki thööt on vaa pakko muistaa, koska sen kohdal on iha oma nuotti. Viime toukokuun Ääniräätäleitten konsertis esitin Think of me -laulun, ja nitte pikkusanoje kans meinas hermo mennä, ku ei vaa ain muistanu niit oikeisii väleihi laittaa. Totta kai, jos olis koulus oppinu oikee hyvi nää kielet, ni nyt olis varmasti helpompaa, mut kielet ei ollu "mun juttu", käsityönumeronki sain sil perusteel ysiks, ku lauloin joka tunti samal ku purin väärin ommeltuu kolttuu.

Kettuvihko

Nyt ollaa täsä elämänvaihees, ja kielitaito on mitä on, mut nyt löytyy innostusta opetella, ja se kai pääasia. Sanojen oppimine on  siirtyny mulla ihan uudelle tasolle, sillä ostin tosi nätin kettuvihon! Olen siihen kirjottanu kaikki ne sanat niistä lauluista mitä nyt opettelen. Vihko on yöpöydällä ja siit aina jokku sanat luen iltapalaks, näin saa myös takuuvarmasti sen korvamadon yöks korvaan. Tähä loppuun voinki sit viel hiuka brassailla, et opettelen täl hetkel suomeks, ruotsiks, saksaks ja italiaks sanoja. Se o sit eria asia mitä ja mil kilelel laulan ulkopuolel Ääniräätäleitte, mut studio sisäl on ihana kokeil kaikkee!

Männynlatvasta laulustudioon

Lapsen enot kutsus mua Vaakuks. Ehkä ääneni oli sillo " vaakkumaine", en tiedä, mut tämä Vaakku on aina kummiski tykänny laulaa. Pikku likkana Pirkko ystävän kans istuimme heidän pihamännyn latvas ja laulettii koko koulun laulukirja kannest kantee, Stenka Rasin ja Balkanin sota- laulut oli iha meiä lemppareit, ja Santa Luciaa vedettiin sydäntäsärkevän voimallisesti. :)

Siit on ny kulunu semmone 40 vuotta. En enää laula männynlatvas, ku en pääs sin kiipeemää, mut nyt käyn ihan oikees laulustudios laulutunneil. Se on iha mahtavaa... tai ei aina. Mite se voiki olla niin tunnepitost. Välil sitä tuntee olevans nii laulajatar että, ja välil taas on valmis repii nuotit ja antaa piupaut koko laulamisel, mut ei, kyl laulaminen vaa on nii ihanaa, ja siit saa energiaa, enemmä ku suklaalevyst. Eikä tartte men kasvojekohotuksee, ainaki jos uskoo Minna- opeen. Hän sanos kerra tunni alus, et nyt vähä kohotetaa sun kasvoi ja ääni avattii laulamal " iiiiiiaaaaaaiiiiiiiaaaaaiiiii ". Niin lähdin tunnilt taas pal nuoremma näkösen.