Männynlatvasta laulustudioon

Lapsen enot kutsus mua Vaakuks. Ehkä ääneni oli sillo " vaakkumaine", en tiedä, mut tämä Vaakku on aina kummiski tykänny laulaa. Pikku likkana Pirkko ystävän kans istuimme heidän pihamännyn latvas ja laulettii koko koulun laulukirja kannest kantee, Stenka Rasin ja Balkanin sota- laulut oli iha meiä lemppareit, ja Santa Luciaa vedettiin sydäntäsärkevän voimallisesti. :)

Siit on ny kulunu semmone 40 vuotta. En enää laula männynlatvas, ku en pääs sin kiipeemää, mut nyt käyn ihan oikees laulustudios laulutunneil. Se on iha mahtavaa... tai ei aina. Mite se voiki olla niin tunnepitost. Välil sitä tuntee olevans nii laulajatar että, ja välil taas on valmis repii nuotit ja antaa piupaut koko laulamisel, mut ei, kyl laulaminen vaa on nii ihanaa, ja siit saa energiaa, enemmä ku suklaalevyst. Eikä tartte men kasvojekohotuksee, ainaki jos uskoo Minna- opeen. Hän sanos kerra tunni alus, et nyt vähä kohotetaa sun kasvoi ja ääni avattii laulamal " iiiiiiaaaaaaiiiiiiiaaaaaiiiii ". Niin lähdin tunnilt taas pal nuoremma näkösen.