Lauluvuosi on ollu mielenkiintone ja kiva. Toi mielenkiintone varmaa tarkottaa niit flunssii ja epätoivon hetkii, mitä pitkin vuot ain välil tulee. Mut kivaa oli ihan takuulla Laurin musikaalikonsertti, mihin sain osallistuu. Jännää, antoisaa ja lopuks oli nii hyvä mieli. Ja ne kaikki etukäteis paineet ja ressit, neki kuuluus pakettii, ja niist selvittii. Sit oli viel toi operettikappale, mun haastavin kappale ikinä. Sen esittämisest on kulunu viel sen verra lyhyt aika, et kipuilen itteni kans niist asioist mist en itte ittessäni tykänny. Olen viel itseruoskinta vaihees. Mut iloitsen siit ,et Minna on ohjannu mua pikku hiljaa tällasii haastavimpii lauluihi.
Vuos on pitkä aika, mut sit se toisaalt ei oo pitkä aika. Tuntuu, et just ja just ehtii pari kappalet vuodes opetel. Jos käy noin kerra viikos tunnil, miinus sit kaik lunssa viikot tai jokku viikot ku ei töitte tai muun takia pääs tunnil, ni ei tuntei nii mahdottomast ole. Sit joka laulutunnil, ja vähän kotonki, yrittää opetel kappalet, sit oppii sen ja menee sen sit esittää yleisön etee..... Ja siin se sit oliki. Minnan kans juteltii siit, et ku on vaa se yks esiintyminen, ja sit nuotit plakkarii. Jos vois esittää useamman kerran ,ni sais siihe varmuut, ja sit oppis käsittelee omii fiiliksii, ku huomais,et joskus se laulu menee tosi hyvin, joskus vähä takkusest, millo mitenki. Pitäis muistaa, et tää laulaminen on todella elävää musiikkii. Esitän töis nukketeatteria. Siin ku lähdetää esittää uutta näytelmää, ni eka esitys tulee ihan "ulkomuistist". Sit pikku hiljaa,esitys kerrallaan se "siirtyy selkärankaan". Sit siihen saa rentout, siihen uskaltaa heittäytyy, siit nauttii. Tää laulhomma ois iha samanlaist. Eka esitys on iha jännityspuikkoilua, mut sit ku sais uudestaa ja uudestaa laulaa sitä kappalet, ni siihe sais rentoude, ja nauttis sen esittämisest. Mukku me ollaa amatöörei, tää on meiä harrastus, näin se kuuluu men. Joskus se kyl jopa vähä turhauttaa mielt.
Olen kyl vuode aikan oppinu paljo. Enkä varmaa edes itte kaikkee huomaakkaa mitä on tullu opituks. Mut hengittämine sujuu jo paremmi, luonnollisemmi. Sit olen jo vähä saanu kii siit, mitä mun pitäis tehdä ettei ääni vuotais. Se oppimisprosessi jäi kyl viel keske. Sit luotan itteeni enempi, luotan esimerkiks et pääsen kyl korkeisii sävelii, ku , nii, siis just LUOTAN itteeni. Sen ku viel oppisin muistaa, et vuode aikan myös fiilikset ja tunnetilat menee välil ylös alas, etten olis ittelleni nii ankara. Mut se pitää muistaa, ettei koska o valmis ja täydelline laulaja, ain on jotai oppimist ja kehittämist. Lauluopes on se(ki) hyvä asia, et hän kuulee mun äänen, hän kuulee mitä osaan, mikä on vahvuuteni, mikä heikkouteni. Hän osaa neuvoo mua ja ehdottaa sellasii kappalei, et niis on haastet, mut ettei ne oo liia vaikeit, et selviin niist kyl, ku vaan harjottelen ja kuuntelen ohjeit. Olen enneki sanonu, et lauluope on ku koutsi.
Kai sitä näin " vuode lopus" miettii myös sitä, et jatkanko syksyl lauluharrastust? Sitä miettii ja punnitsee, löytyykö intoa, motivaatiota, aikaa... Juttelin tänää ystäväni kans täst mun lauluharrastuksest , ja hän sanoi viisaasti, et mieti jos et laulais, ni mist sitte saisit samanlaise hyvänolon tunteen...? Niimpä! Taidan nyt sit men kirjottaa ton kreivittären sanat muistilappuun....
Hyvää Kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti